Keskisormen näyttöä, huutelua, tuijottelua, vähättelyä, nimen mustaamista sekä poliisien kutsumista paikalle. Nämä ovat poimintoja siitä, mitä Touretten oireyhtymää sairastava Pekka Lehtonen, 54, on joutunut kokemaan. Hän suhtautuu ikäviin tapahtumiin kuitenkin rauhallisesti.
– Tuntuuhan se tietenkin ikävältä ja surulliselta. Olen kuitenkin luonteeltani sellainen, etten jää miettimään ja pyörittelemään asioita mielessäni, sillä se vain pahentaisi oloa, Lehtonen sanoo.
Seinäjokelaisen oireet alkoivat ala-asteiässä.
– Vilkkauteni lisääntyi, olin menevää sorttia. Oma vaikutuksensa saattoi tosin olla silläkin, että perheemme muutti useita kertoja ollessani lapsi.
Hän tunsi olonsa myös levottomaksi.
– Minun oli vaikea pysyä aloillani. Äitini päätti lopulta viedä minut juttelemaan hoitoalan ammattilaisen kanssa, mutta mitään syytä levottomuuteeni ei löytynyt.
Oireet jatkuivat varsin samanlaisina aikuisiälle saakka. Lehtonen sai koulut päätökseen, ja hän soitti myös rumpuja lastenmusiikkia esittävässä Pieni suuri seikkailu -orkesterissa. Eräällä keikkamatkalla iski outo olotila.
– Majoituimme hotellissa. Minulle vyöryi päälle todellinen ylikierrostila, en osannut levätä enkä rauhoittua, minun oli liikuttava koko ajan samalla kuin ajatukset velloivat päässäni. Ajattelin tuolloin, että nyt on jotain vialla.
Vastaavat oireet toistuivat ajan kuluessa uudelleen.
– Kuvailisin tunnetta siten, että sisältäni halusi tulla ulos jotain ylimääräistä. Se purkautui äännähdyksinä sekä käsissä ilmenevinä hallitsemattomina liikkeinä. En tietenkään tuolloin tiennyt, että kyseessä olivat tic-oireet. Olin sen sijaan hämmästynyt ja huolissani.
Diagnoosista eteenpäin
Oireet jatkuivat edelleen, ja Lehtonen huomasi äännähdysten lisääntyvän ja samalla rummuttelevansa sekä läpsyttelevänsä itseään yhä useammin. Sivullisilta ei vielä tuolloin tullut erikoisempaa palautetta.
– Tiedostin kuitenkin, että kun oireet tulivat pintaan, minua tuijotettiin. Ihmiset ajattelivat varmasti minulla olevan jokin homma meneillään.
Koska oireet jatkuivat, Lehtosen ystävä kehotti häntä hakeutumaan lääkäriin. Hän päätti tehdä niin. Sairaalassa hänet otettiin neljän vuorokauden seurantaan. Diagnoosi tuli vuonna 1998 Lehtosen ollessa 26-vuotias.
– Lääkäri kertoi minun sairastavan Touretten oireyhtymää. Olin täysin ihmeissäni, en ollut kuullutkaan sellaisesta.
Hän sai sairaalasta lisätietoa ja neuvoja. Samalla asian käsittely eteni vähitellen.
– Diagnoosi muuttui helpottavaksi, oudot oireeni saivat syyn. Sairauden puhkeamiseen ei kuitenkaan ole selkeää syytä. Suvussani sama sairaus on kuitenkin yhdellä muullakin.
Lehtoselle alettiin testata erilaisia lääkkeitä, joilla pyrittiin pitämään oireita kurissa.
– Olin kuin koekaniini. Jotkut l�ääkkeet vähensivät oireita hetkittäin, kunnes ne taas lisääntyivät, meno oli vuoristoratamaista. Mitään selkeää ja pitkäkestoista apua ei löytynyt, vaikka minuun testattiin pariakymmentä eri lääkettä.
Siirto eläkkeelle
Lehtonen jatkoi edelleen rakennusmiehen töitä.
– Oireet pysyivät paremmin hallinnassa silloin kun minulla oli selkeä kohde, mihin keskittyä. Kykenin olemaan töissä useamman vuoden.
Lopulta oireet kuitenkin pahenivat, hallitsemattomat liikkeet lisääntyivät. Samalla kasvoi voimakas väsymys ja huolimattomuus.
– Ympäristön paine ja vaatimukset laukaisivat tic-kohtauksia yhä herkemmin. Oireet pysyivät parhaiten kurissa rauhallisessa ja seesteisessä ympäristössä, millainen rakennustyömaa ei ole. Aloin myös saada työkavereilta arvostelua ja ylenkatsomista, mikä pahensi oireita ja oloa.
Kohtaukset saivat myös uudenlaisen sävyn, mikä ilmeni kotona.
– Ollessani kiukkuinen aloin murahdella ja kiroilla, sanat vain tulivat. Kohtauksia ei kuitenkaan ole hyvä yrittää pysäyttää, on tärkeää saada ulos se, mikä haluaa tulla ulos. Sain silti opettelun ansiosta hillittyä tällaiset kohtaukset muiden seurassa, silloin olotila purkautui ulos pääasiassa huokailuna, rummutteluna ja itseni läpsimisenä.
Lehtosella oli lopulta edessä uusi elämänvaihe.
– Minut siirrettiin eläkkeelle kolmekymppisenä neljä vuotta diagnoosin jälkeen. Päätös oli helpotus, sillä tiesin, etten kykene tekemään töitä kuten aiemmin.
Ikäviä kohtaamisia
Lehtonen on sairautensa vuoksi joutunut kokemaan monia ikäviä tilanteita. Yleisin on ollut keskisormen näyttö.
– Sitä on tapahtunut monia kertoja. Erään kerran autoilija pysähtyi viereeni, avasi ikkunan ja näytti keskisormea. Minulla ei ollut tuolloin oireita päällä, mutta olin ilmeisesti jäänyt joskus aiemmin hänen mieleensä.
– Muutaman kerran on myös käynyt niin, että joku alkaa kiroilla nähdessään minut. En tiedä, onko taustalla yritys saada oireeni pintaan. Tuollainen tuntuu todella pahalta, sillä normaali eläminenkin sairauden kanssa tuo jo riittävästi haasteita.
Myös poliisin kanssa on tullut useampi kohtaaminen. Eräällä kerralla Lehtonen oli iltalenkillä, kun virkavalta saapui paikalle.
– Olin jalkakäytävällä, minkä vieressä kulki ajorata. Autot ajoivat siinä hyvin lähellä toisiaan, ja katselin niitä. Olin ilmeisesti katsellut liikaa, koska joku soitti poliisit paikalle. Tässäkin taustalla saattoi olla aiempi tietämys sairaudestani.
– Häkellyin tuolloin melkoisesti poliisien tulosta, ja oireet tulivat stressaavan tilanteen vuoksi pintaan. Tuolloin poliisit käskivät varsin tylysti minun lähteä kotiin, eli heidän mielestään minulla ei ollut oikeutta tehdä lenkkiäni.
Eräänä iltana hän oli liikkeellä polkupyörällä. Koska edessä meni jalankulkija siten, että ohittaminen oli haastavaa, soitti Lehtonen pyörän kelloa. Jalankulkija kääntyi tämän jälkeen ja kävi kiinni Lehtosen rinnuksiin ladellen uhkauksia.
– Säikähdin toden teolla. Miehen irrotettua otteensa pyysin apua läheiseltä terassilta. Sieltä sain vastaukseksi mielisairaaksi nimittelyä, eli jollain oli vanhoja näkemyksiä minusta. Soitin sitten poliisit, jotka saivat minuun käsiksi käyneen kiinni.
Lehtonen sanoo kokonaisuudessaan arvostavansa ja kunnioittavansa poliisin työtä.
– Meillä on ollut monenlaisia kohtaamisia, kuten kertomani esimerkit osoittavat. Olen myös useasti kertonut luokseni tulleille poliiseille sairaudestani, ja he ovat ymmärtäneet tilanteen. Ymmärrän myös hyvin, että oireiden vuoksi minua saatetaan epäillä päihteiden käyttäjäksi.
Eräs hänen hyvä ystävänsä oli myös poliisi.
– Hän menehtyi viime vuonna. Ystäväni poismeno oli kova paikka, sillä hän tuki ja kannusti minua monissa asioissa.
Lehtonen kertoo myös tapauksesta, jossa hänen nimeään käytettiin väärin.
– Eräs ystäväni kertoi kuulleensa työpaikallaan kerrotun minun välittäneen alkoholia alaikäisille. Asia jäi kuitenkin mysteeriksi, ilmeisesti joku oli halunnut tietoisesti mustata nimeäni.
Tärkeitä asioita
Lehtonen on sairautensa vuoksi menettänyt useita ystäviään. Näin kävi erityisesti diagnoosin saannin jälkeen.
– Monet käänsivät silloin selkänsä. Osa jätti pitämättä yhteyttä tai karttoi minua ja jotkut eivät edes tervehtineet. Tuntui tietenkin pahalta huomata, että sairaus määritti arvoni ja merkitykseni heille.
– Nyt ajatellen on kuitenkin hyvä, että vain todelliset ystävät jäivät jäljelle. Vaikeat hetket näyttävätkin yleensä sen, ketkä ovat aitoja ystäviä. Olen myös iloinen siitä, ettei sairaus ole estänyt uusien ystävyyssuhteiden syntyä. Olenkin sairauden myötä oppinut arvostamaan ja olemaan aiempaa kiitollisempi saamistani ystävistä.
Seinäjokelaisen tärkein ihminen, vaimo, on ollut mukana 25 vuotta. Kaikki on sujunut alusta saakka hyvin.
– Vaimoni on ihana ihminen. Sairauteni ei ole koskaan haitannut häntä, vaikka se toki väsyttää häntäkin joskus. Meillä on kokonaisuudessaan hyvä liitto, mistä saan paljon voimaa. Vaimoni osaa myös rauhoittaa minua puhumalla silloin kun oireet ovat nousemassa pintaan.
Lehtonen toimii kokemusasiantuntijana, ja hän haluaa auttaa ja tukea muita.
– Haluan jakaa tietoa sairaudesta sekä auttaa muita. Kokemusasiantuntijatoiminta antaa minulle paljon myös siinä mielessä, että se tuo lisäsisältöä elämääni.
Hän on hiljattain aloittanut uuden lääkityksen Touretteen.
– Kyseessä on lääke, mitä käytetään paniikkihäiriöön. Se on ainakin nyt tehonnut varsin hyvin. Oireet ovat toki edelleen läsnä, ja tulevat ajoittain voimakkaampina ja toisinaan lievempinä. Jos näin käy julkisella paikalla, pyrin informoimaan lähellä olevia sairaudestani mahdollisuuksien mukaan, sillä se lisää tietoa sairautta kohtaan.
Lehtonen lähettää myös terveisiä muille erilaisten vaikeuksien kanssa kamppaileville.
– Kannustan olemaan rohkeasti sellainen kuin on. Vaikka vaiva olisi millainen, ei kannata eristäytyä vaan lähteä rohkeasti ovesta ulos. Apua ja tukea on myös saatavilla, se kannattaa ottaa vastaan.