Pieni Nita alkoi tutustua toiseen koiraan lenkillä – Pian alkoi silmitön raatelu
Helsinkiläisten Sabinan ja Danielin yhteinen Nita-koira joutui toisen koiran hyökkäyksen kohteeksi kesken lenkin Merihaassa. Daniel kertoo Iltalehdelle, kuinka tilanne ryöstäytyi nopeasti käsistä.
Danielin ajatuksena oli tehdä lenkki koiransa kanssa Kalliosta Kalasatamaan ja palauttaa sen jälkeen koira takaisin ex-kumppanilleen Sabinalle. Noin kuuden aikaan tiistai-iltana Merihaassa sijaitsevan Pannukakkupuistikon kohdalla Daniel näki toisen koiranulkoiluttajan tulevan vastaan.
Daniel selittää Nitan olevan noin kymmenvuotias sekarotuinen rescue-koira, joka on hieman hermostunut muiden koirien seurassa.
Nita lähti tutustumaan vastaan tulevaan koiraan. Daniel sanoo molempien koirien murisseen toisilleen, mutta ne myös alkoivat haistella. Daniel huomasi koirien hihnojen sotkeutuvan toisiinsa.
– Kaikki tapahtui niin nopeasti. Toinen koira alkoi puremaan Nitaa, Daniel kertoo.
Hän ryhtyi erottamaan koiria toisistaan, nosti Nitan syliin ja pyrki pois tilanteesta läheisen pysäköintialueen suuntaan.
– Huomasin Nitan vuotavan verta. Näin toisen koiran jotenkin päässeen vapaaksi ja tulevan meitä kohti, Daniel jatkaa.
Hänen mukaansa toinen koira yritti tulla jälleen puremaan sylissä olevaa Nitaa. Koira onnistui puremaan Nitaa jalasta ja kaatamaan Danielin maahan, jolloin myös Daniel sai puremia.
Daniel kertoo koiran saaneen puremia rintakehään ja raajoihin. Daniel sai puremia käsiinsä ja kasvoihinsa.
Iltalehti on nähnyt kuvia koiran saamista vammoista. Artikkelin lopussa olevat kuvat saattavat järkyttää herkimpiä.
Kiireellisesti leikkaukseen
Tilanne päättyi siihen, että toinen koiranomistaja tuli erottamaan koiransa Danielin ja Nitan kimpusta, mutta mies ei jäänyt selvittämään asiaa paikalle. Danielin mukaan koirahyökkäyksen näki kaksi muuta ihmistä, jotka tulivat auttamaan Danielia ja soittivat paikalle poliisin.
– Paikalla ollut nainen soitti poliisin ja sivullinen mies tilasi meille taksin eläinlääkäriin.
Daniel on edelleen järkyttynyt koirahyökkäyksestä, eikä hänellä ole tietoa siitä, mihin toisen koiran omistaja meni tilanteen jälkeen. Daniel ja Sabina tekivät asiasta päivityksen paikalliseen Facebook-ryhmään, jossa he toivoivat silminnäkijähavaintoja tilanteesta sekä kimppuun hyökänneestä koirasta ja sen omistajasta. Samalla kaksikko kiittää auttamaan jääneitä sivullisia.
Tällä hetkellä Sabina ja Daniel odottavat tietoa siitä, selviääkö pahoin loukkaantunut Nita hengissä. Koira vietiin tapahtuman jälkeen Evidensian eläinlääkärille. Danielin saamat vammat tarkistettiin Meilahden sairaalassa.
– Nitan tilanne on melko kriittinen. Hän oli leikkauksessa eilisiltana, Daniel sanoo.
Lääkärin kertoman mukaan leikkaus onnistui, mutta koira on vahvasti lääkitty ja sen vointi vaatii päivien tarkkailua. Koska Nitan saamat puremat ovat suurikokoisia, voi niistä aiheutua kuolio tai aivovamma.
Helsingin poliisi vahvisti aiemmin, että sillä oli koirahyökkäykseen liittynyt tehtävä Merihaassa tiistai-iltana. Asiasta on tehty rikosilmoitus.
Alla olevat kuvat saattavat järkyttää herkimpiä.