Sisäministeri Mari Rantanen (ps) astui tiistaina median eteen kertomaan, missä mennään Espanjan siirtolaiskriisin suhteen.
Sisäministeristä oli muutamassa päivässä karissut pois asenne, jolla hän perjantaina kommentoi Ceutan alueen siirtolaisrynnäkköä.
– Espanja on täysin epäonnistunut suojaamaan Schengen-alueen ulkorajan maahantunkeutumiselta. Näin ei voi jatkua. Kaikkien Euroopan maiden tulee tukea (Italian pääministerin) Melonin esitystä. Sellaiset maat jotka eivät täytä velvollisuuttaan suojata ulkorajaa, eivät voi olla Schengenin jäseniä, Rantanen kirjoitti perjantaina X-viestipalvelussa.
Tiistaina kaikkien EU-maiden tuki, myös Suomen, oli jo Espanjan takana. Schengen-alueuhittelukin oli lakaistu maton alle.
On selvää, että Ceutan alueen kaoottinen tilanne viime viikon lopulla sai monet muutkin poliitikot liitoon monissa maissa.
Vaikka rajan yli tunkeneet kymmenet tuhannet siirtolaiset olivat vielä Afrikan mantereella, osa poliitikoista käyttäytyi kuin he olisivat jo rynt�äilemässä ympäri Eurooppaa.
Rantasen tulkittiin tukeneen Italian pääministeri Melonin esitystä keskeyttää Espanjan Schengen-oikeudet. Lausunto sai paljon kritiikkiä, eikä vähiten Espanjasta.
Hallituksen sisällä sisäministerin kannanotosta ei keskusteltu etukäteen, ja ainakin kokoomus ja RKP pitivät sitä hätiköitynä. Sitähän se oli, ja sisäministeri Rantasen olisi pitänyt hetken malttaa mielensä, ennen kuin hän hyppäsi Italian Melonin kelkkaan.
Kyse ei ole siitä, etteikö Espanjan tapaa hoitaa siirtolaiskysymystä voisi arvostella. Esimerkiksi laittomien siirtolaisten laillistaminen on taatusti lisännyt houkuttavuutta yrittää Espanjaan ja sitä kautta Schengen-alueelle.
Kyse on siitä, että valtioneuvoston jäsenen pitää aina pystyä pitämään Suomen etu kirkkaana mielessä.
Näinhän Mari Rantanen on aiemmin toiminut, ja varmaan ajatteli toimivansa tässäkin asiassa. Suomen etujen mukaista ei kuitenkaan ollut olla eturintamassa puuhaamassa Espanjalle Schengen-eristystä – ennen kuin tiedettiin, mitä Ceutassa on tapahtumassa ja miksi.
On nimittäin niin, että yhtenä päivänä me voimme olla lakki kourassa kysymässä solidaarisuutta itärajalle. Silloin voidaan tarvita myös eteläisen Euroopan voimatekijän, EU:n viidenneksi väkirikkaimman Espanjan, tukea.
On sisäpoliittisesti ymmärrettävää, että perussuomalaiset haluavat mätkiä Espanjan siirtolaiskriisillä erityisesti SDP:tä, jonka johtohahmot ovat viime aikoina fanittaneet sosialisti Pedro Sánchezin johtamaa hallitusta. Se olisi kuitenkin aika kepeä motiivi lähteä tekemään kansainvälistä politiikkaa.
Ainakaan vielä ei ole selvinnyt, mitkä ovat syyt sille, että yht’äkkiä Espanjan rajan yli rynnäköi ja ui kymmeniä tuhansia siirtolaisia.
Selvää on, ettei sattumalta. Kuka vetelee naruja, Marokko vai sen liittolaiset, joilla on hampaankolossa Espanjaa vastaan? Sitä ei tiedetä.
Yhtä kaikki, kyse on niin sanotusta välineellistetystä maahanmuutosta, ihmisten käyttämisestä hybridiaseena. Siitä samasta, jota on tapahtunut meillä itärajalla Venäjän toimesta.
Siksi Espanja, vaikka ei sen siirtolaispolitiikasta oltaisikaan samaa mieltä, tarvitsee tukea, jotta rajat pitäisivät. Sama koskee kaikkia Välimeren alueen maita, joihin Eurooppaan matkalla olevat siirtolaisaallot iskevät.
Näissä asioissa tarvitaan EU-yhteistyötä, maahanmuuttopolitiikan koordinoitua kiristämistä, palautusten tehostamista ja esimerkiksi selvittelykeskusten pystyttämistä kolmansiin maihin. Asiat ovat tarpeeksi vaikeita ilman poliittisia hyökkäyksiä toisia jäsenvaltioita vastaan.
