Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman (ps) kohahdutti kesälaitumilla norkoilevia poliitikkoja, kun hän torstaina esitti, ettei demareiden välttämättä pitäisi päästä muodostamaan hallitusta saati johtamaan sitä, vaikka puolue voittaisikin ensi keväänä järjestettävät eduskuntavaalit.
Suomessa on vuosikymmenten perinne, jossa vaaleissa eniten kansanedustajia saanut puolue lähtee muodostamaan hallitusta. Edellisen kerran tästä on poikettu vuonna 1987, mutta siihen aikaan presidentillä oli vielä näppinsä pelissä hallituksen muodostamisessa.
SDP on johtanut mielipidetiedusteluja syksystä 2024 lähtien. Tuoreimman Ylen teettämän gallupin perusteella demareita äänestäisi nyt 23,8 prosenttia suomalaisista. Pääministeripuolue kokoomus on kaukana takana 17 prosentin kannatuksella.
Demarit pillastuivatkin Rydmanin ajatuksesta. Eduskuntaryhmän puheenjohtajan Tytti Tuppuraisen mukaan perussuomalaiset väheksyvät demokratiaa, kun ne käyvät ”julkeasti” vakiintuneita käytäntöjä vastaan.
Rydmanin pohdinnan takana on ajatus eräänlaisista blokkivaaleista. Hänen mukaansa ensi keväänäkin suomalaiset valitsevat demareiden johtaman vasemmistohallituksen ja jonkinlaisen keskustaoikeistolaisen vaihtoehdon välillä.
Esimerkiksi Ruotsissa puolueet ovat muodostaneet kiinteitä yhteistyöblokkeja ja äänestäjät käytännössä valitsevat punavihreän blokin ja porvariblokin väliltä.
Järjestelmän etu on, että äänestäjälle on selvää, minkälaiselle politiikalle hän äänensä antaa ja minkälaista ohjelmaa vaalit voittanut blokki lähtee tekemään.
Suomessa puolueet käyvät vaalitaisteluun omien lupauksiensa kanssa. Näiden lupauksien pohjalta sitten ruvetaan sorvaamaan yhteistä ohjelmaa vaalivoittajan johdolla.
Lopputulos muistuttaa useimmiten sitä kuuluisaa komitean suunnittelemaa hevosta (eli kamelia), kun kaikki hallituspuolueet joutuvat rikkomaan antamiaan vaalilupauksia.
Esimerkiksi Petteri Orpon (kok) porvarihallituksessa kokoomusta on syytetty siitä, että koulutuksesta on säästetty vastoin lupauksia. Perussuomalaisten syntinä taas on pidetty pienituloisiin kohdistuneita leikkauksia ja lakko-oikeuteen ja irtisanomissuojaan puuttumista.
Jos SDP todellakin nousee vaalivoittajaksi, demareiden äänestäjät eivät voi olla varmoja siitä, minkälaista Suomea pääministeri Antti Lindtman lähtee rakentamaan. Se kun riippuu siitä, mitä muita puolueita Lindtmanin hallituksessa istuu.
Toistaiseksi näyttää varmalta, että jos Suomen seuraavaa hallitusta luotsaa SDP, perussuomalaiset ei ainakaan ole mukana. Sen verran topakasti demarit ovat viimeksi tällä viikolla ilmoittaneet, ettei hallitusyhteistyö persujen kanssa ole mahdollista.
Tämän vuoksi Rydmanin avausta voikin pitää epätoivoisena yrityksenä roikkua hallituspaikassa, kävi vaaleissa miten kävi.
Suomessakin on aika ajoin uumoiltu kehityksen vievän väistämättä blokkivaaleja kohti. Ennen viime vaaleja puolueita blokkeihin ajoi erityisesti SDP, kun pääministeriehdokas Sanna Marin pelotteli äänestäjiä kokoomuksen ja perussuomalaisten sinimustalla hallituksella.
Niin pitkään kuin suurin osa puolueista haluaa maksimoida mahdollisuutensa päästä hallitukseen, vaikka sitten niiden omien lupausten kustannuksella, todelliset blokkivaalit ovat mahdottomat.
Se on sinänsä sääli, sillä teknologinen kehitys, Suomen talouden alho ja hyvinvointivaltion ylläpitämisen vaikeus edellyttäisivät yhteiskunnan nykyistä räväkämpää uudistamista. Laveapohjaisille hallituksille nämä uudistukset ovat olleet vaikeita.