Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyin asemaa haastetaan nyt kenties kovemmin kuin kertaakaan aiemmin Venäjän hyökkäyssodan aikana.
Zelenskyin kesällä syrjäyttämä ex-puolustusministeri Myhailo Fedorov teki tiistaina näyttävän ulostulon ja vaati vaalien järjestämistä Ukrainassa jo sodan aikana. Fedorovin mukaan maan demokratia ja hallinto ovat kriisissä.
Korruptiosta puhuessaan Fedorov ei nimennyt suoraan Zelenskyiä, mutta rivien välistä oli luettavissa, keneen hänen syyttävä sormensa osoitti.
Tilanne muodostui presidentille entistä kiusallisemmaksi heti seuraavana päivänä, kun Ukrainassa uutisoitiin uudesta rahanpesuskandaalista. Tutkinta ulottuu Zelenskyin kansliaan saakka. Presidentti antoi kansliansa varajohtajalle Iryna Mudralle heti potkut.
Jo entuudestaan Zelenskyiä kuormittavat muun muassa kohut vallan keskittämisestä ja aivan hänen lähipiiriinsä kytkeytynyt energia-alan korruptiovyyhti. Ne ovat toisaalta myös myönteinen osoitus siitä, että korruption vastainen työ Ukrainassa etenee.
35-vuotiaasta Fedorovista on tullut nopeasti näkyvin poliittinen vastavoima Zelenskyille. Siitä presidentti saa syyttää ainakin osin itseään.
Zelenskyi näytti yllättäen ovea puolustusministerilleen viime kuussa, vain puoli vuotta tämän nimityksen jälkeen. Virallista syytä potkuille ei koskaan kerrottu: Fedorovin työtä korruption kitkemiseksi ja armeijan modernisoimiseksi oli päinvastoin kehuttu laajasti ulkomaita myöten.
Fedorov oli myös kansan keskuudessa suosittu – ehkä liiankin suosittu. Useiden asiantuntijoiden arvioiden mukaan Zelenskyi halusi puolustusministeristä eroon, jottei jäisi itse tämän varjoon.
Jo aiemmin presidentti siirsi pois palliltaan asevoimien komentajan Valeri Zalužnyin. Sekä Fedorov että Zalužnyi ovat mielipidemittauksissa Zelenskyiä luotetumpia.
Kansa lähti Kiovassa kaduille heti Fedorovin potkujen jälkeen. Ministerin erottaminen saattoikin olla Zelenskyiltä paha virhearvio: haastajan pelaaminen pois vain nosti tämän profiilia entisestään.
Fedorovista tai Zalužnyistä ei ole juuri nyt suoraa haastetta presidentille, koska Ukrainan laki kieltää vaalien järjestämisen sota-aikana. Tästä syystä Zelenskyin presidenttikausi on jo yli kaksi vuotta ”yliajalla”, mihin myös Kreml takertuu usein propagandassaan.
Ukrainasta on kuitenkin kantautunut kesän mittaan uutisia siitä, että Zelenskyi voisi olla avoin vaalit mahdollistaville lakimuutoksille. Lopulta voi olla niin, ettei hänellä ole edes muuta vaihtoehtoa.
Ukraina viettää tulevana maanantaina itsenäisyyspäiväänsä, ja samana päivänä maan itsenäisyyttä koetteleva hyökkäyssota on jatkunut jo 4,5 vuoden ajan.
Tilanne taistelukentällä näyttää Ukrainalle suotuisammalta kuin aikoihin. Puolustajalla on omat haasteensa, mutta esimerkiksi uudet ballistiset ohjukset voivat ajaa Venäjää entistä ahtaammalle jo tulevana talvena.
Länsi jatkaa syystäkin Ukrainan tukemista maan sisäpoliittisista sotkuista huolimatta, koska kyse on koko Euroopan turvallisuudesta.
Zelenskyi on toiminut koko puolustustaiston ajan sen urhoollisena keulakuvana, ja siitä hän ansaitsee kaikki kiitokset. Nyt hänen omat päätöksensä voivat kuitenkin hiekoittaa tietä eteenpäin. Fedorovin seuraaja Jevheni Hmara on jo viides puolustusministeri hyökkäyssodan aikana, ja jatkuvat muutokset ministeriön ja asevoimien johdossa haittaavat niiden työtä.
Lisäksi härväys lähettää huonoimman mahdollisen viestin viholliselle. Venäjän presidentti Vladimir Putinille Ukrainan hallinnon kriisi on toiveiden täyttymys.
Putin tietää, ettei ole voittamassa sotaa rintamalla. Ukrainan kansa on pysynyt harvinaisen yhtenäisenä läpi veristen ja rankkojen sotavuosien.
Poliittinen kriisi voi sen sijaan saada ukrainalaiset jakaantumaan. Tämä ikään kuin särkisi Ukrainaa sisältäpäin.
Siihen saakka Kremlin diktaattori saattaa vain myhäillä ja antaa hyökkäyksen jatkua.