Voice of Freedom Повна версія

Poliisi: Täällä karannut rappukäytäväampuja todennäköisesti nyt liikkuu

· Main news

Kuopion Niuvanniemen psykiatrisesta sairaalasta torstaina karannut 21-vuotias mies on edelleen pakosalla, rikoskomisario Arto Elomaa Itä-Suomen poliisista kertoo Iltalehdelle maanantaina.

Elomaan mukaan poliisi on saanut kansalaisilta vihjeitä kadonneesta miehestä, mutta ne eivät toistaiseksi ole tuottaneet tulosta.

Poliisin arvion mukaan mies on hakeutunut todennäköisesti Kuopiosta etelän suuntaan, josta hän on kotoisin.

Karannut mies on tutkintavankeudessa väkivaltarikoksesta epäiltynä, ja poliisin mukaan hän voi olla arvaamaton. Suoranaista vaaraa hänestä ei kuitenkaan ulkopuolisille poliisin arvion mukaan ole.

Mielentilatutkimuksen vuoksi Niuvanniemessä ollut mies karkasi ulkoilun yhteydessä torstaina 17. syyskuuta alkuillasta. Iltalehden tietojen mukaan mies on Töölön Mechelininkadun ampuja.

Ampuminen tapahtui syyskuussa 2025. Tuolloin 20-vuotias mies ampui 16-vuotiasta poikaa käsiaseella useita kertoja töölöläistalon rappukäytävässä. Poika ei saanut hengenvaarallisia vammoja.

Poliisi on kehottanut ilmoittamaan kaikista miestä koskevista havainnoista suoraan hätänumeroon 112. Miestä ei tule lähestyä itse.

Mies on vaaleaihoinen, ja hänellä on lyhyt tumma tukka ja ruskeat silmät. Hän on 172 senttimetriä pitkä ja ruumiinrakenteeltaan atleettinen. Miehellä oli musta tiukka pitkähihainen paita, harmaat housut ja huppari mukanaan.