Porvoon kaupunki ottaa käyttöön uudenlaisen lakaisurobotin puhdistamaan torin ja jokirannan katu- ja kiveysalueita.
Porvoon kaupunki kertoo asiasta tiedotteessa.
Robotti on pienen henkilöauton kokoinen, ja se toimii sähköllä. Sen enimmäisnopeus on neljä kilometriä tunnissa. Lakaisurobotti työskentelee pääosin öisin, tiedotteessa kerrotaan.
Alkuun robotin toiminta-alue keskittyy Porvoon torille sekä jokirannan keskeisille kävely- ja katualueille. Toiminta-aluetta on aikomus laajentaa asteittain käyttökokemusten perusteella. Robottia käytetään vain lumettomana aikana noin 26 viikkoa vuodessa.
Porvoon kaduilla robotin voi nähdä jo ennen sen virallista käyttöönottoa öisin, kun se kartoittaa ja opettelee reittiään.
– Tavoitteena on parantaa katujen puhtaanapidon laatua keskeisillä alueilla. Säännöllisellä puhdistuksella ympäristön viihtyisyys ja ilmanlaatu paranee. Täysin sähköllä toimiva laite vähentää energiankulutusta ja päästöjä, Porvoon kaupungin kunnossapitopäällikkö Keijo Lehtikangas kertoo tiedotteessa.
Näin ohitat robotin
Lakaisurobotissa on sensorit, joilla se havainnoi ympäristöään. Kun se kohtaa esteen, kuten ihmisen tai ajoneuvon, se pysähtyy. Lisäksi robotilla on varajärjestelmä pysähtymiseen esteitä kohdatessa.
Käytössä on myös jatkuva etävalvonta, jonka avulla robotti voidaan tarvittaessa ohjata uudelle reitille ja koneeseen saadaan kamerayhteys tarvittaessa.
– Ruokarobotit ovat jo tuttu näky katukuvassa, ja ihmiset ovat tottuneet kohtaamaan niitä liikenteessä. Lakaisurobotti on vastaava, mutta rauhallisempi ja suurempi, Lehtikangas sanoo tiedotteessa.
Lakaisurobotin voi ohittaa ajoväylällä samaan tapaan kuin työkoneen. Jalkakäytävällä robotin voi ohittaa rauhallisesti reunaa pitkin tai tarvittaessa kiertää toista reittiä, jos rinnakkain ohittaminen ei onnistu.
Jos robotti ylittää suojatietä, sen pitää antaa ylittää tie rauhassa, ettei se pysähdy keskellä suojatietä.
Porvoon kaupunki ostaa lakaisun palveluna suomalaiselta Trombia Technologies Oy:ltä.