Potilas kuoli Niuvanniemessä – Tällaisen tuomion lääkäri sai
Pohjois-Savon käräjäoikeus on tuominnut Niuvanniemen sairaalassa työskennelleen erikoislääkärin kuolemantuottamuksesta ja tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta.
Tuomio tuli tapauksesta, jossa kovista vatsakivuista kärsinyt potilas kuoli 21. toukokuuta 2022 Niuvanniemen sairaalassa.
Vuonna 1991 syntynyt mies tuomittiin 50 päiväsakkoon, joista hänelle tulee maksettavaa 5 100 euroa. Käräjäoikeuden mukaan lääkäri laiminlöi potilaan huolellisen tutkimisen ja jätti huomioimatta hoitajien tekemät potilaskirjaukset sekä potilaan aiemman lääkehistorian.
Lääkäri myös viivytti potilaan lähettämistä päivystykseen, mikä myötävaikutti potilaan kuolemaan.
Syyttäjä vaati rangaistusta samoista rikoksista myös kahdelle sairaanhoitajalle, mutta oikeus hylkäsi syytteet heidän osaltaan.
Pohjois-Savon käräjäoikeus käsitteli tapausta suljetuin ovin neljänä päivänä kesäkuussa.
Odotti siirtoa sairaalaan
Potilas oli valittanut vatsakivuista jo edellisenä iltana.
Oireet johtuivat hänen käyttämiensä lääkeaineiden aiheuttamasta vaikeasta suolen lamaustilasta.
Oireet olisivat syyttäjän mukaan olleet hoidettavissa, jos potilas olisi lähetetty kiireellisesti päivystystutkimuksiin Kysiin.
Päivystävä lääkäri tutki potilaan aamulla Niuvanniemessä. Uhri kuoli noin kello 16 odottaessaan lähetteen mukaista siirtoa Kuopion yliopistolliseen sairaalaan (Kys).
Syyttäjän mukaan yövuorossa ollut sairaanhoitaja laiminlöi potilaan vatsakipujen ja lääkityksen seurannan sekä jätti raportoimatta olennaisia tietoja seuraavalle työvuorolle.
Aamuvuoron sairaanhoitaja antoi syyttäjän mukaan lääkärille puutteelliset tiedot potilaan tilasta, minkä vuoksi lääkäri teki virheellisen arvion hoidon kiireellisyydestä.
Kaikki kiistivät
Lääkäri ja hoitajat kiistivät syytteet.
Lääkäri katsoi toimineensa huolellisesti ja ammattitaitoisesti niiden tietojen valossa, joita hänellä oli. Hänen mukaansa kuolema johtui pitkään jatkuneesta ummetuksesta, eikä tilanteen äkillinen romahdus ollut ennakoitavissa. Hän arvioi, että potilaan aikaisempi toimittaminen Kysiin ei olisi muuttanut lopputulosta.
Yöhoitaja kertoi seuranneensa potilaan tilaa yöllä asianmukaisesti ja raportoineensa asiasta eteenpäin sairaalan käytäntöjen mukaisesti. Hän korosti, että diagnoosin tekeminen on lääkärin vastuulla.
Aamuhoitaja sanoi, ettei saanut yövuorolta kunnollista raporttia. Hän kertoi soittaneensa välittömästi lääkärille, kun oli havainnut potilaan kivut. Myös hän korosti lääkärin vastuuta potilaan tutkimisessa ja hoidosta päättämisessä.
Pohjois-Savon käräjäoikeuden mukaan molemmat hoitajat toimivat sairaalan ohjeistusten mukaisesti.
He olivat seuranneet potilasta, kirjanneet oireet ylös ja välittäneet tiedon lääkärille. Oikeuden mukaan hoitajien toiminnassa ei ollut sellaista huolimattomuutta, joka olisi täyttänyt rikoksen tunnusmerkistön.
Niuvanniemen oikeuspsykiatrisessa sairaalassa hoidetaan oikeuspsykiatrisia potilaita ja muita erityisen vaativaa psykiatrista sairaalahoitoa tarvitsevia potilaita.
Perjantaina 3. heinäkuuta annettu tuomio ei ole lainvoimainen.