Helsingin Arabiassa entiset toimistohuoneet on vallannut toista kesää purkutaide.
Kymmenen vuotta sitten, kun taiteilija Jouni Väänänen toteutti ensimmäistä purkutaideprojektiansa, kaikki näytti vielä erilaiselta. Katutaiteen hengessä maalattiin purettavien kiinteistöjen ulkopintoja, pääsymaksuista tai näyttelyistä ei vielä puhuttu.
Kaikki muuttui kesällä 2020, jolloin Väänäsen purkutaidekollektiivi sai käyttöönsä purkua odottavan vuokrakerrostalon Keravalta, jonne ryhmä toteutti suuren suosion saaneen näyttelyn. Kymmeniä tuhansia ihmisiä vieraili näyttelyssä.
Sittemmin näyttelyitä on ollut useita. Viime vuosina tiloja ei ole pitänyt enää etsiä itse, vaan tunnettuuden myötä näyttelytiloja on tarjottu kollektiiville, näyttelyitä kuratoinut Väänänen sanoo.
Nyt esillä on kollektiivin kymmenvuotisjuhlanäyttely Tämän haluan sanoa Helsingissä vanhan Taideteollisen korkeakoulun tiloissa. Kollektiivi piti näyttelyä samoissa tiloissa myös viime vuonna.
Yhteensä tilaa on noin 2 400 neliötä. Tulevaisuudessa tiloihin on tulossa suuri sisäremontti.
Pehmeää ja osallistavaa
Sänky huoneen keskellä on vuorattu värikkäillä, erikokoisilla pehmoleluilla. Pieniä pehmoeläinten silmiä tarkkailee kävijää joka puolelta.
– Tämän huoneen nimi voisi olla ryhmähali, vaikka nimi onkin Pehmeä vallankumous, taiteilija Mia Kolari sanoo.
Teos kertoo pehmeistä arvoista. Sellaisista kuin kiireettömyys, herkkyys ja läheisyys, joita pehmolelut Kolarille symboloivat.
Jokaiselle jotakin
Kun Juha Lahtinen mietti visuaalista toteutusta Itämeren tilaa käsittelevään teokseen, hän katsoi ilmakuvia Itämerestä. Niissä meressä velloi suuria sinilevälauttoja. Kuvissa levä saattoi näyttää kauniilta, vaikka todellisuudessa sinilevä on merkki meren huonosta tilasta. Se tuntui Lahtisesta ristiriitaiselta.
Lahtinen on toteuttanut näyttelyyn teoksen Dikter från havets botten / Runoja meren pohjalta yhdessä Samuli Kosmisen ja laulajana tunnetun Emma Salokosken kanssa. Teoksessa yhdistyvät Lahtisen tilaan toteuttama maalaus sekä Kosmisen ja Salokosken ääniteos.
Ehkä teoksella voi saada kävijät pohtimaan Itämeren tilaa, Salokoski ja Lahtinen sanovat.
Teos edustaa näyttelyn yhteiskunnallisempaa osastoa. Pitkän näyttelykäytävän molemmin puolin sijaitsee entisiä toimistohuoneita, joihin yhteensä 55 taiteilijaa on toteuttanut teoksiaan. Yhdessä huoneessa käsitellään sotaa ja ilmastonmuutosta, seuraavassa kävijää tervehtivät suuret vaaleanpunaiset kissat.
Taideyhteisön sisällä purkutaidenäyttelyiden taiteelliset ansiot ovat herättäneet myös kriittistä keskustelua. Esimerkiksi kriitikko Oskari Onninen sanoi viime vuonna Ylen aamussa, ettei purkutaidetta kannattaisi lähestyä taiteena ollenkaan.
Taiteilija Emma Salokoski ajattelee, että purkutaidenäyttelyt voivat parhaimmillaan houkutella taiteen pariin myös uusia kävijöitä:
Kuraattorina Väänänen haluaa, että näyttelyt ovat yleisölle elämyksellisiä. Lisäksi hän tarkoituksella valitsee mukaan sekä keveämpiä että hitaammin avautuvia teoksia.
Salokoski ajattelee, että on vain hyvä, jos näyttelyssä on jokaiselle jotakin, myös viihteellisempiä teoksia. Se ei hänen mukaansa sulje pois sitä, että tekijät voivat olla taiteellisesti näkemyksellisiä.
Purkutaide: Tämän haluan sanoa, Helsinki. Avoinna tiistaista sunnuntaihin elokuun puoleen väliin sakkaa. Sen jälkeen avoinna viikonloppuisin lokakuun puoleen väliin saakka.
