Venäjä käy läpi vaikeita aikoja, mutta ne opettavat maata paljon, sanoo presidentti Vladimir Putin.
– Kyllä, näemme ongelmat, olemme niistä tietoisia ja reagoimme niihin. Varmistamme maan että sekä maamme kansalaistemme turvallisuuden, kuten myös Venäjän rajojen loukkaamattomuuden.
Yhtenäinen Venäjä -puolueensa kokouksessa puhuneen Putinin mukaan Venäjän täytyy pysyä vahvana, tai se lakkaa olemasta. Kokouksen sisällöstä uutisoi Venäjän valtionmedia Tass sekä uutistoimistot AFP ja Reuters.
Ukraina on tuonut sodan lähelle myös tavallisia venäläisiä iskemällä öljynjalostamoihin Pietarissa ja Moskovassa. Venäläisturistien on uutisoitu jääneen jumiin miehitetylle Krimille, kun Ukraina on tehostanut iskujaan aluen rautateihin, siltoihin ja energiasektoriin.
Axios: Trump saattaa hylätä Putinin sopimuksen
Kahden hallintolähteen mukaan Yhdysvaltain presidentti Donald Trump saattaa perua Venäjän presidentti Vladimir Putinin kanssa viime vuonna tekemänsä "Anchoragen sopimuksen".
Trumpin kerrotaan ilmaisseen turhautumisensa Putiniin G7-kokouksessa ja väläyttäneensä sopimuksen purkamista.
Venäjä tulkitsee Trumpin luvanneen viime vuonna Alaskassa, että Yhdysvallat vaatii Ukrainaa luovuttamaan Donbasin alueen Venäjälle osana rauhansopimusta.
Zelenskyi: Kiovaan rakennetaan muistomerkki Ukrainan sankareille
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi esitti sunnuntaina maan parlamentille lakiesityksen kansallisen pantheonin perustamisesta. Aiheesta uutisoi Ukrainska Pravda.
Kiovaan rakennettavan julkisen rakennuskompleksin olisi tarkoitus kunnioittaa Ukrainan kansallissankareita.
– Kaikkien sankarien, jotka ovat eri vuosisatoina ja aikakausina taistelleet Ukrainan puolesta, nimet tuodaan yhteen ja kirjoitetaan ikuisesti historiaan, Zelenskyi sanoi puheessaan.
Ilmoituksessa oli havaittavissa myös piikki Puolan presidentti Karol Nawrockille. Puolan ja Ukrainan välit ovat kiristyneet Zelenskyin nimettyä uuden sotilasyksikkö toisen maailmansodan aikaisen vastarintaliike UPA:n mukaan. Puolassa UPA yhdistetään puolalaisten etnisiin puhdistuksiin.
– Kukaan ei voi kertoa ukrainalaisille, keitä sankareita heidän pitäisi kunnioittaa, mitä juhlapäiviä viettää, tai mitä historiaa heidän tulisi opiskella, presidentin kansliapäällikkö Kyrylo Budanov sanoi.
Lakiesitys määrittelee myös prosessin, jolla pantheoniin haudattavat henkilöt valitaan.
Ukrainan isku tappoi yhden, öljynjalostamo tulessa
Ukrainan "massiivinen" drooni-isku tappoi yhden ja haavoitti toista Etelä-Venäjällä, sytyttäen öljynjalostamon tuleen.
Krasnodarin alueen kuvernööri Veniamin Kondratyev kertoo tapahtuneesta Telegram-julkaisussa uutistoimisto AFP:n mukaan.
– Krasnodarin alue joutui vihollisen massiivisen lennokkihyökkäyksen kohteeksi... Valitettavasti yksi ihminen kuoli, hän kirjoittaa julkaisussa.
Kuvernöörin mukaan haavoittunut sai tarvitsemaansa apua onnettomuuspaikalla.
Kondratyevin mukaan kaupungin öljynjalostamon tulipalon lisäksi sähkölinja sekä kaasuputki vaurioituivat.
AFP:n mukaan Slavjansk-na-Kubanin öljynjalostamo on yksi Venäjän suurimmista ja osa Slavjansk EKO -konsernia. Öljynjalostamo sijaitsee lähellä Venäjän miehittämää Krimin niemimaata.
Venäjän puolustusministeriö tiedottaa, että yhteensä 213 ukrainalaista lennokkia torjuttiin yli kymmenellä Venäjän alueella.
Zelenskyi: Näin Venäjä on iskenyt kuluvalla viikolla
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi kertoo viestipalvelu Telegramissa Venäjän iskeneen Ukrainaa vastaan 1 400 droonilla, 1 500 lentopommilla ja 19 ohjuksella kuluneen viikon aikana.
Zelenskyin lausunnosta uutisoi Kyiv Post.
Presidentin mukaan osa ohjuksista oli ballistisia.
– Käyttämällä erityyppisiä aseita, venäläiset iskevät ihmisiin, tavallisiin asuinrakennuksiin ja siviili-infrastruktuuriimme, hän kirjoittaa lausunnossa.
Muun muassa Herson, Zaporižžja, Harkova ja Sumyn alue ovat olleet tulilinjalla.
Esimerkiksi lauantaina aamulla iskussa Sumyyn loukkaantui 11 ihmistä, mukaan lukien kaksi lasta, Kyiv Post kertoo.