Putinille karu ennätys
Putinin kannatus putoaa ennätystahtia
Venäjän presidentti Vladimir Putinin kannatus putoaa ennätyksellisen nopeasti, uutisoi Kremlistä riippumaton verkkomedia Meduza.
Virallisten kyselytulosten mukaan luottamus Putiniin laski viikossa 3,4 prosenttiyksikön verran, ja luottoaste on nyt 73,3 prosenttia. Tiedoista kertoi uutismedia Agenstvo, ja ne perustuvat Venäjän valtiollisen mielipidetutkimuskeskuksen Vtsiomin kertomiin lukuihin. Kysely tehtiin 22.-28. kesäkuuta.
Agentuurin mukaan kyseessä on nopein pudotus vähintään Venäjän hyökkäyssodan alusta lähtien. Huhtikuussa luottamus putosi viikossa 1,8 prosenttiyksikköä, mikä oli edellinen nopein pudotus.
Tuoreen kyselyn mukaan Putinin toimintaa presidenttinä pitää hyvänä 66,9 prosenttia vastaajista, mikä on 3,5 prosenttiyksikköä vähemmän kuin edellisellä viikolla. Edellisen kerran presidentin hyväksyntäluvut laskivat näin paljon elokuussa 2024.
Putinin toimintaa ei pidä hyvänä 21,3 prosenttia vastaajista, kun edellisellä viikolla luku oli 19,7 prosenttia.
Venäläiset mielipidetutkimuslaitokset Fom ja Vtsiom alkoivat kirjata presidentti Putinin kannatuksen laskua keväällä 2026. Kannatuksen lasku jatkui Venäjän polttoainekriisin kärjistyessä.
Myös yhdysvaltalainen tutkimusyhtiö Gallup toteutti venäläisten keskuudessa kyselyn maaliskuun ja toukokuun 2026 välisenä aikana. Kyselyn mukaan 60 prosenttia venäläisistä katsoo, että taloudellinen tilanne heidän kaupungissaan tai alueellaan on heikentymässä. Tämä on korkein osuus 20 vuoteen. Gallup on tehnyt vastaavaa kyselyä vuodesta 2006 lähtien.
Kahdeksan venäläistä yhtä ukrainalaista kohden – Raportti hyökkääjään karuista tappioista julki
Venäjä on menettänyt Ukrainan sodan aikana jo 1,4 miljoonaa sotilasta kaatuneina, haavoittuneina ja kadonneina, arvioi Center for Strategic and International Studies (CSIS) -ajatushautomo tuoreessa raportissaan.
CSIS:n mukaan etenkin vuoden 2026 ensimmäisen puoliskon aikana Venäjän tappiot ovat kasaantuneet huimaa tahtia. Ajatushautomo arvioi, että tuona aikana jokaista ukrainalaista kohden Venäjä on menettänyt kahdeksan sotilasta.
Aiemmin luvut olivat paljon tasaisemmat ja pitkälti linjassa taisteluissa yleisesti hyökkäävän osapuolen tappiosuhteiden kanssa.
– Suurimman osan sodasta Venäjän ja Ukrainan uhrien suhde oli kaksi tai kolme venäläistä uhria jokaista ukrainalaista uhria kohden, CSIS arvioi.
Kaatuneita Venäjällä on sodan aikana kertynyt CSIS:n mukaan noin 450 000. Ukrainan kokonaistappiot ovat sen mukaan noin 525 000–625 000 sotilasta. Heistä kaatuneita on arviolta 125 000–150 000.
Suurten tappioiden lisäksi myös Venäjän alueellinen kontrolli supistui kevään 2026 aikana. Sen nettotappiot alueissa olivat CSIS:n arvion mukaan heinä- ja toukokuun aikana noin 400 neliökilometriä.
CSIS:n arviot perustuvat muun muassa Yhdysvaltain ja Britannian viranomaisten arvioihin. Ukraina ja Venäjä eivät julkaise tappioitaan koskevia lukuja julkisuuteen.
Venäjän tärkeässä satamakaupungissa kriisi: Bensiinin myynti loppui täysin
Bensiinin myynti on lakannut täysin Venäjän Novorossijskin kaupungissa, kertoo riippumaton venäläismedia Meduza.
Median mukaan kaupungin kunnallinen valvontakeskus ilmoitti asiasta virallisesti perjantaina. Bensiiniä saa tällä hetkellä ainoastaan yritysten työntekijöilleen myöntämillä polttoainekorteilla.
Novorossijsk on yksi Venäjän merkittävimmistä satamakaupungeista Mustanmeren rannalla. Siellä sijaitsee muun muassa maan suurin rahtisatama, jonka läpi kulkee 100 miljoonaa tonnia rahtia vuodessa.
Kaupungin polttoainepula on kestänyt jo yli kolme viikkoa. Kesäkuun alussa kaupungin asukkaat jonottivat tankkausasemilla jopa tuntien ajan polttoainetta saadakseen.
Vähintään 30 kuoli Venäjän iskussa
Venäjän torstaina Kiovaan tekemän rajun ilmaiskun kuolonuhrien määrä on noussut jälleen. Kuolleita on vähintään 30, kertoivat ukrainalaisviranomaiset, kertoo saksalaislehti Süddeutsche Zeitung.
Yli 90 ihmistä loukkaantui iskussa.
Kiovan kaupungin sotilashallinnon johtaja Tymur Tkatšenkon mukaan raunioista etsitään yhä kadonneita, ja kuolonuhrien määrä voi vielä nousta.
Venäjä pommitti aikaisin torstaiaamulla Kiovaa sadoilla drooneilla ja kymmenillä ohjuksilla. Isku oli seurauksiltaan pahin tänä vuonna.