Pöyristystä herättävä työpaikkailmoitus leviää somessa
Pohjanmaalla Tervajoella sijaitseva kehittämisyhdistys Yhyres hakee osa-aikaista toimistosihteeriä, jolta vaaditaan vähintään 14 vuoden ja viiden kuukauden työkokemusta. Avoin työpaikkailmoitus on kiinnittänyt huomiota sosiaalisessa mediassa.
Yhyres on Kyrönmaan alueen paikallinen EU:n osarahoitteinen Leader-ryhmä, joka rahoittaa hanke- ja yritystukia sekä toteuttaa omia kehittämistoimenpiteitä. Toiminnan ytimessä on paikkakunnan kehittäminen asukkaiden voimin.
– Edellytämme, siis edellytämme, emme toivo, Leader-toiminnan ja EU-rahoitteisten hankkeiden käsittelyprosessien osaamista sekä vähintään 14 vuoden ja viiden kuukauden työkokemusta niihin liittyvistä tehtävistä, työpaikkailmoituksessa lukee.
Työpaikkailmoitusta ei meinata uskoa todeksi X:ssä, jossa se leviää. Somessa arvellaankin, että pesti on pedattu nykyiselle viisikymppiselle toimistosihteerille, jonka työsopimus on loppumassa.
Näin toiminnanjohtaja selittää
Mistä tässä työpaikkailmoituksessa on kyse?
– No tässähän on kyse siitä, että julkisrahoitteisen hankkeen työpaikat täytyy laittaa avoimiksi, jos siitä kertyy yli yksi henkilötyövuosi, Yhyresin toiminnanjohtaja Matti Jaskari selittää.
Eikö 14 vuoden ja viiden kuukauden työkokemus ole aika kohtuuton vaatimus?
– No paitsi jos tiedetään, että sellainen henkilö on olemassa.
Eli onko tämä pedattu yhdelle henkilölle sitten?
– Ei se ole pedattu. Kyllä siihen hakea voi kuka tahansa. Ei se sitä sulje pois. Tässä ajatellaan lähinnä sitä, että ei herätettäisi turhaa toivoa ihmisissä paikan suhteen.
Eli haluatte tavallaan ennakkokarsia mahdollisia hakijoita?
– Kyllä, ajatellen ihan sitä, että he eivät joudu tekemään turhaa työtä eikä mekään.
Onko tämä ihan työlainsäädännön mukainen työpaikkailmoitus?
– Eih�än siinä ole määritelty sitä, millä lailla ne ehdot julkaistaan? Kaikkihan voivat sitä hakea. Tässä maassa Leader- ja hanketoimintaa on toteutettu yli 30 vuotta. Varmasti sellaisia henkilöitä löytyy, Jaskari vastaa.
Työpaikkailmoitus on ollut kirjoitushetkellä kolmatta päivää auki. Jaskarin mukaan tähän mennessä paikkaa ei ole hakenut kukaan ulkopuolinen.
Yhyres haki myös kaksi vuotta sitten samaista paikkaa julkisessa haussa. Silloin työkokemuksen oli oltava vähintään 12 vuotta ja viisi kuukautta. Pestissä jatkanut toimistosihteeri oli tuolloin ollut reilut 12 vuotta töissä Yhyresissä.
Jaskari sanoo, että kaksi vuotta sitten paikkaan tuli ”jokunen hakemus”. Pestin on oltava määräaikainen, koska se perustuu EU-rahoituksen ohjelmakausiin. Nyt haettava määräaikaisuus päättyy vuonna 2029, kun nykyinen EU-ohjelmakausi loppuu.