Pääuutiset

Raju ennuste säästä – Tänne voi tulla tuhoja

Raju ennuste säästä – Tänne voi tulla tuhoja

Viikonlopun myräkän ennuste on voimistunut, kertoo Foreca tiedotteessaan.

Vielä pari päivää sitten etelästä tulevan matalapaineen keskuksen piti liikkua Suomen ohi kaukaa. Nyt ennusteet ovat muuttuneet ja matalapaine näyttää tuovan Suomeen hyvinkin rankkoja sääilmiöitä, joihin liittyy myös vahinkojen riski.

Kaikkein pahimmilta sateilta, tuulilta ja ukkosilta säästytään, koska ne osuvat Baltian maihin.

Esimerkiksi Tallinnaan ja muutenkin laajalle alueelle Viroon on luvassa yli 100 millimetriä vettä viikonlopun aikana.

Riianlahdelle on ennustettu jopa hirmumyrskypuuskia lauantain ja sunnuntain väliselle yölle.

Täällä sataa

Rankkasateita ennustetaan laajalle alueelle. Ne alkavat levitä Suomeen etelästä lauantai-iltaa kohden tultaessa.

Sunnuntain vastaisen yön ja sunnuntain aikana laaja sadealue levittäytyy maan etelä- ja keskiosaan. Sateet osuvat myös pääkaupunkiseudulle. Ainoastaan länsirannikon tuntumassa saatetaan pysyä kuivana.

Koko viikonlopun sadekertymäksi ennustetaan maan etelä- ja itäosissa 40–50 millimetriä, mikä on yli puolet koko elokuun keskimääräisestä sadekertymästä.

Suurin osa vedestä tulee lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Sunnuntain aikana sadealue muuttuu hajanaisemmaksi.

Vielä maanantaina sataa mutta lähinnä maan itäosassa.

Rankkasateiden kylkiäisiksi ei ole tiedossa ukkosta, lukuun ottamatta yksittäisiä salamia etelärannikolla lauantain ja sunnuntain välisenä yönä.

Tuulivahingot mahdollisia

Suomen maa-alueilla on viikonloppuna kohonnut tuulivahinkojen riski.

Tuuli voimistuu lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Yön ja sunnuntain aikana maan etelä- ja itäosissa voi esiintyä myrskypuuskia, jotka saattavat aiheuttaa vahinkoja.

Tuulivahinkojen riski on kohonnut, koska tuulensuunta on epätavanomainen. Yleensä Suomen tuulet tulevat lännestä ja lounaasta. Viikonloppuna tuuli kuitenkin puhaltaa pohjoisen ja koillisen väliltä.

Voimakkaita puuskia esiintyy maan keski- ja itäosassa vielä pitkin viikonvaihdetta.

Forecan mukaan sateiden ja tuulien voimakkuuksiin ja määriin voivat vielä muuttua, joten tilannetta kannattaa seurata lauantain edetessä.

Olet saattanut jäädä paitsi