Pääuutiset

Espoolaispäiväkodissa järjestetään viini-iltoja – Hämmennys heräsi

Espoolaispäiväkodissa järjestetään viini-iltoja – Hämmennys heräsi

Espoolaisten päiväkotien vanhempien viini- ja juustoillat herättivät hämmennystä ja keskustelua sosiaalisessa mediassa.

Keskustelu heräsi, kun sosiaalisen median vaikuttaja Elisa Taskula julkaisi torstaina 20. elokuuta Instagramissa ja Tiktokissa videon, jolla hän kertoo, että hänen tyttärensä päiväkodissa järjestetään esikoululaisten vanhemmille viini-juustoiltoja. Videon saatetekstissä luki: ”Vain Espoo -jutut”.

Taskulan käsityksen mukaan illanviettojen tarkoituksena on, että lasten vanhemmat voisivat tutustua toisiinsa ”vähän epävirallisemmissa merkeissä”.

Taskula kutsuu konseptia nerokkaaksi.

– Koska tuo ruotsinkielinen yhteisö on aika pieni, niin luultavasti nuo meidän lapsemme tulevat olemaan lukioon asti samalla luokalla, Taskula sanoo sittemmin poistetulla videollaan.

Taskulan mukaan on hyvä, että vanhemmat saavat toisiinsa rennommat suhteet, jotta muita vanhempia voi lähestyä matalammalla kynnyksellä esimerkiksi lasten välisissä ongelmatilanteissa.

Taskula ei halunnut kommentoida asiaa Iltalehdelle. Hän poisti videon hieman ennen kello 14 perjantaina, vain hetkeä myöhemmin, kun Iltalehti otti häneen yhteyttä.

Herättää samaistumista ja hämmästelyä

Video keräsi kommenttikenttäänsä sekä samaistumista että hämmästelyä.

– Mä luulin, että tämä on ihan normaali käytäntö, T. suomenruotsalaisessa kuplassa asuva, yksi kommentoija kirjoittaa nolostuneiden hymiöiden saattelemana.

– Me asumme selvästi väärässä kaupungissa. Vaasassa ei ole tällaista, toinen kommentoija kertoo.

Kaupunki ei tunnista

Espoon kaupungin ruotsinkielisiin sivistyspalveluihin kuuluvat päiväkodit eivät järjestä viini-juustoiltoja, kertoo kaupungin viestintäasiantuntija Lena Hinkkanen.

Hän kertoo, että vanhempainyhdistykset voivat järjestää huoltajille erilaisia tapahtumia.

– Mutta näitä ei järjestetä päiväkodin tiloissa, Hinkkanen sanoo.

Hänellä ei ole tietoa, että ruotsinkielisten päiväkotien vanhempainyhdistykset olisivat järjestäneet vanhemmille viini-juustoiltoja tai muita vastaavia illanviettoja.

Myöskään Espoon kaupungin suomenkielisissä sivistyspalveluissa ei tunnisteta ilmiötä.

– Ainakaan minun tiedossani ei ole mitään tämäntyyppistä Espoossa, sanoo kaupungin varhaiskasvatuksen johtaja Ulla Lehtonen.

Vanhempainliiton toiminnanjohtaja Pauliina Lehtinen kertoo, ettei hänkään löydä liiton vanhemmille tekemistä kyselyistä mitään tietoa tällaisista vapaa-ajan illanvietoista.

Espoossa toimii myös useampi yksityinen päiväkoti. Iltalehti ei tavoitellut kaupungin yksityisiä päiväkoteja kommentoimaan viini-iltoja.

Olet saattanut jäädä paitsi