Euroopassa on viime marraskuusta lähtien todettu yhteensä 106 salmonellatartuntaa, jotka linkittyvät maustettuihin nuudelituotteisiin, kertoo Euroopan unionin alainen Euroopan tautien ehkäisy- ja valvontakeskus (ECDC).
Tuotteissa on esiintynyt Salmonella enterica -bakteerin Salmonella stanley -muunnosta. Tautitapaukset ovat kohdistuneet pääasiassa lapsiin ja nuoriin aikuisiin. Ainakin 49 henkilöä on joutunut sairaalahoitoon.
– Maustetut nuudelituotteet ovat todennäköisin lähde useissa maissa parhaillaan vallitsevalle Salmonella Stanley -tartuntojen puhkeamiselle, ja todisteet viittaavat siihen, että tapaukset liittyvät saman tuotemerkin tuotteisiin, ECDC:n sivuilla kerrotaan.
Tapauksia on todettu yhteensä 13 eri maassa. Niihin kuuluvat useat Pohjoismaat, kaikki Baltian maat sekä muun muassa Ranska ja Saksa. Suomessa tapauksia ei kuitenkaan ole ilmennyt.
EDCD:n mukaan Tanskassa, Virossa, Saksassa, Latviassa ja Liettuassa todetuissa tapauksissa tartunnan saaneet olivat nauttineet saman tuotemerkin maustettuja nuudeleita.
ECDC:n mukaan taudin aiheuttanutta kantaa onkin havaittu Saksassa ja Liettuassa saman tuotemerkin kananmakuisissa ja tulisissa kananmakuisissa nuudelituotteissa. Valvontakeskus ei kuitenkaan tarkentanut, mistä tuotemerkistä on kyse.
Yhdysvaltalaismedia ABC Newsin mukaan ainakin ukrainalainen Reeva Foods ilmoitti viime viikolla, että sen Baltian markkinoille jaetusta tietystä pikanuudelierästä oli ”väitetysti havaittu” Salmonella stanley -bakteeria.
Reeva Foods ilmoitti myös käynnistäneensä sisäisen tutkinnan asiasta ja vetäneensä kyseiset erät pois markkinoilta.