Pääuutiset

Rajut rajoitukset iskivät – Nyt metsästäjät vaativat korvauksia

Rajut rajoitukset iskivät – Nyt metsästäjät vaativat korvauksia

Metsästäjäliitto vaatii valtiota maksamaan korvauksia metsästäjille, kerrotaan Metsästäjäliiton tiedotteessa. Korvaukset liittyvät metsästäjien afrikkalaisen sikaruton (ASF) tartuntavyöhykkeellä tekemiin töihin.

Viranomaiset ja metsästäjät järjestävät tartuntavyöhykkeellä kuolleiden villisikojen etsintää sekä viranomaisten johtamaa villisikojen metsästystä. Näiden organisointi on parhaillaan käynnissä ja viranomaiset tulevat antamaan asiasta erilliset ohjeet.

Tällaisia toimia on harjoiteltu vuosien mittaan ja metsästäjien toimintavalmiuksien tiedetään olevan erinomaisia. ASF:ää käsittelevissä työryhmissä korvausten tarpeellisuuden perustelemiseksi on nostettu esimerkiksi Viron ja Ruotsin tapaukset, kerrotaan tiedotteessa.

Liitto edellyttää ja odottaa päätöksiä metsästäjille maksettavista korvauksista. Toistaiseksi viranomainen ei ole ilmoittanut, millaisia korvauksia metsästäjille tullaan maksamaan.

Kymmenien miljoonien tappiot

Tiedotteessa muistutetaan, että metsästäjien ja metsästysseurojen on koko Suomessa huolehdittava, että oman alueen villisikakanta pidetään mahdollisimman pienenä. Liitto jyrähtää siitä, että sikaruton löytyessä kaikki toiminta maastossa estyy.

Tällä hetkellä tartuntavyöhykkeellä kiellettyjen asioiden listaan kuuluu metsästys, koirien ulkoilutus muutoin kuin teitä pitkin kytkettynä sekä koiratapahtumien järjestäminen.

Tartuntavyöhykkeeseen kuuluvat Virolahti ja Miehikkilä sekä Lappeenrannan Vainikkalan asemalle johtavan rautatien etelänpuoleinen alue.

Sikaruttoalueelle on määrätty rajoituksia, jotta villisiat eivät karkaisi alueelta levittämään tautia muualle.

Tiedotteessa kerrotaan, että ASF aiheuttaa kymmenien miljoonien eurojen menetykset maataloudelle ja erityisesti sianlihan tuotannolle.

Villisikaa esiintyy Suomessa eniten Kaakkois-Suomessa ja Itä-Uudellamaalla. Tihentymiä on lisäksi muuallakin Länsi- ja Etelä-Suomessa.

Olet saattanut jäädä paitsi