Sastamalan omakotitaloalueen keskellä kulkee tie, jonka vuokratalossa tapahtui lauantaina epäilty henkirikos. Yhden asunnon ovea reunustaa poliisin nauhoja merkkinä tapahtumista.
Viereisessä asunnossa asunut 49-vuotias mies on toinen teosta epäillyistä.
Yksi kerrostalossa asuva mies kertoo Iltalehdelle havahtuneensa lauantaina vilkkuviin valoihin. Pihassa oli ambulansseja ja poliiseja. Pian oli selvää, mitä oli tapahtunut.
– Tunsin uhrin, istuimme joskus iltaa yhdessä, surmatalon asukas sanoo.
Rauhatonta
Kerrostalo on alueen asukkaiden mielestä rauhaton. Samaa sanovat muut alueen asukkaat.
Paula asuu perheineen paluumuuttajana alueella omakotitalossa.
– Isäni ei alueen maineen takia suostunut muuttamaan tänne, mutta minä viihdyn. On vain se yksi häiriötalo, Paula näyttää talon suuntaan.
Liisan mukaan alueella on nähty poliiseja aiemminkin. Hän löysi jokin aika sitten puhelimen ja palautti sen saamansa puhelun perusteella juuri surmataloon.
– Perheeni viihtyy täällä kyllä, on henkirikos aina surullista, hän sanoo.
Raimo asui alueella 1970-luvulla.
– Silloin se oli rauhallista, vasta nykyisin tilanne on muuttunut, hän sanoo.
Kaksi epäiltyä
Sisä-Suomen poliisi tiedotti sunnuntaina päivällä epäillystä henkirikoksesta Sastamalassa Pirkanmaalla. Niukkasanaisessa tiedotteessaan poliisi kertoi, että henkirikos tapahtui lauantaina 1. elokuuta. Poliisi otti kaksi ihmistä kiinni rikoksesta epäiltyinä.
Maanantaina niukka tiedotuslinja jatkui kertomalla, että epäilty rikos tapahtui yksityisasunnossa. Samana päivänä poliisi ilmoitti käräjäoikeudelle vaativansa kahta paikallista miestä vangittavaksi taposta epäiltyinä.
49-vuotias mies asuu surma-asunnon naapurissa, 40-vuotias epäilty toisaalla, mutta samassa kunnassa.
Molemmilla epäillyillä on runsaasti rikostaustaa. Sen sijaan miehellä, joka surma-asunnossa asui, ei Iltalehden tietojen mukaan ole merkittävää rikostaustaa kymmenen viime vuoden ajalta.