Suurimman oppositiopuolue SDP:n kansanedustaja Elisa Gebhard ottaa nyt kantaa tutkimusrahojen ympärillä käytävään keskusteluun. Taustalla ovat sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin (ps) tekemät rahoitusleikkaukset sosiaalityön yliopistotutkimushankkeille.
Rydman myönsi tutkimushankkeille noin neljä miljoonaa euroa rahoitusta, vaikka rahaa oli varattu noin kahdeksan miljoonaa euroa. Virkaesityksen ja vertaisarvioinnin mukaan rahoitusta olisi myönnetty 18 hankkeelle.
Rydman luki itse tutkimussuunnitelmat läpi ja mikäli ei ollut vakuuttunut hankkeesta, hän hylkäsi rahoitushakemuksen. Rahaa 18 hankkeesta sai lopulta vain yhdeksän.
Torstaina kokoomusministerit Anna-Kaisa Ikonen, Karoliina Partanen ja Mari-Leena Talvitie julkaisivat kannanoton, jossa kritisoitiin Rydmanin tekemiä leikkauksia ja sitä, että poliitikko puuttuu tieteen vapauteen.
– Suomessa tieteen ja ylimmän opetuksen vapauden turvaa perustuslaki. Poliitikot eivät päätä siitä, mitä tutkijat tutkivat. Ne ovat ihan toisenlaisia maita, joissa niin toimitaan, ministereiden kannanotossa kirjoitettiin.
– Tulemme kokoomusministereiden puolesta vaatimaan nämä perustelut ja asia käydään ministeri Rydmanin kanssa läpi. Hallituksen ministerin on aina kunnioitettava myös eduskunnan budjettivaltaa ja toimittava sen mukaisesti, ministerit vaativat.
Näytön paikka
Gebhardin mielestä kokoomuksella on nyt näytön paikka siinä, ovatko he aidosti vapaan ja riippumattoman tieteen puolella vai onko kyse poseerauksesta.
Gebhard esittää tiedotteessaan, että kokoomus ja sen ministerit vaativat Rydmanin käsittelyssä olleet sosiaalityön tutkimusrahat valtioneuvoston yleisistunnon käsittelyyn ja äänestävät Rydmanin esitystä vastaan.
Gebhardin mielestä kokoomusministereiden julkinen arvostelu ministeri Rydmanin sosiaalityön tutkimusrahoitusta koskevista linjauksista on sinänsä oikea ja kannatettava viesti.
– Hyvä uutinen on, että kokoomuksella on pääministeripuolueena aidosti niin halutessaan kaikki mahdollisuudet myös tämä ministerin mielivaltainen esitys torpata. Kysymys kuuluukin, aikooko kokoomus toimia ministerin esitystä vastaan? Gebhard sanoo tiedotteessaan.
”Sitä saa, mitä tilaa”
Kansanedustaja muistuttaa, että pääministerillä on mahdollisuus tehdä yksittäisissä tapauksissa esitys siitä, että ministeriön päätösvaltaan kuuluva asia siirretään yleisistunnon ratkaistavaksi.
– Vai onko kyse sittenkin kriisiviestinnän hengessä masinoidusta julkikuvan kiillotuksesta? Vasta viime viikolla kokoomus äänesti ministeri Rydmanille luottamusta. Nyt sitten kuitenkin heti perään halutaan julkisuudessa irtisanoutua ministerin toiminnasta. Teot ja puheet eivät kokoomuksessa tunnu kohtaavan, Gebhard tylyttää.
– Ihan ilmaisena vinkkinä sanon myös kokoomukselle, että jos ei jatkuvasti halua joutua irtisanoutumaan oman hallituksen ministereiden toimista, niin ehkäpä hallitukseen ei kannata mennä perussuomalaisten kanssa. Koska sitä todella saa, mitä tilaa.