Hämeenlinnan vankila hakee vakituiseen virkaan kauneudenhoidonohjaajaa.
Rikosseuraamuslaitoksen työpaikkailmoituksessa kerrotaan, että ohjaajan tehtävänä on vankilan hius- ja kauneudenhoitotyöryhmän ohjaaminen. Työryhmä aloittaa toimintansa syyskuussa, kun vankilaan avataan 32 uutta vankipaikkaa. Kyse on naisvankilasta, jossa on nykyään 120 vankipaikkaa.
Ohjaajan tehtävään haetaan kauneudenhoitoalan ammattilaista, jolla on kokemusta työelämässä. Hakuaika alkoi tiistaina 23.6. ja jatkuu heinäkuun puoliväliin asti.
Kysymyksistä kieltäydyttiin
Iltalehti pyysi vankilan apulaisjohtajalta lisätietoja työpaikkailmoituksesta ja työryhmän toiminnasta. Hän kieltäytyi vastaamasta kysymyksiin tässä vaiheessa ja pyysi palaamaan asiaan syksyllä, kun työryhmä on aloittanut toimintansa.
Iltalehti tiedusteli, liittyykö työpaikkailmoitus vankien ammatilliseen opiskeluun vankilassa. Kysyimme myös näitä asioita:
Työryhmän toiminnasta ei anneta tarkkoja tietoja, mutta ilmoituksen mukaan toiminta tulee olemaan opinnollistettua. Ohjaajan kerrotaan tekevän tiivistä yhteistyötä jonkin oppilaitoksen kanssa.
Yleensä vankiloissa suoritettavat ammatilliset tai yleissivistävät opinnot toteutetaan lähialueen oppilaitosten kanssa, jotka myöntävät opinnoista opintotodistuksen. Vangit voivat suorittaa rangaistusaikanaan kokonaisia tutkintoja tai osittaisia opintoja.