Pääuutiset

S-marketin mainos suututti monet – Nyt puhuu markkinointijohtaja

S-marketin mainos suututti monet – Nyt puhuu markkinointijohtaja

Albert Einstein kuoli 71 vuotta sitten, mutta S-marketin mainoksissa hän elää.

Tai siis tekoälyllä luotu hahmo, joka muistuttaa Einsteinia. Mainos on herättänyt ärtymystä sosiaalisessa mediassa, ja myös kuolleen ihmisen käyttöä kaupallisessa tarkoituksessa on kyseenalaistettu.

Iltalehdelle mainosta kommentoi S-ryhmän markkinointijohtaja Lauri Toivonen. Hän kertoo, että mainoskampanjan tarkoituksena on nostaa esille ruoka-aineita, jotka ovat hyväksi aivoille.

Toivosen mukaan historiallista henkilöä on perusteltua käyttää kontekstissa, joka liittyy tunnetusti henkilöön. Mainostettava asia ja Einstein eivät hänen mukaansa ole ristiriidassa keskenään.

– Einstein oli nero, mutta hän oli myös erittäin kiinnostunut ruuasta. Hän on tunnettu populaarikulttuurin hahmo, joka on esiintynyt mainonnassa paljon.

Toivosen mukaan mainoksen Einsteinin pää, kasvot ja ilmeet on luotu tekoälyllä. Muuten mainos on tehty näyttelijöiden avulla.

– Yksittäisestä mainoksesta voi nykyään olla mahdoton kenenkään sanoa, mitä teknologiaa mainoksen tekemiseen on käytetty. Tekoälyn käyttö merkitään nykyään kaikkiin mainoksiin.

Toivonen arvelee sen olevan hyvin epätodennäköistä, että joku luulisi mainoksessa esiintyvää Einsteinia oikeaksi ihmiseksi.

Mainos S-ryhmän mukaan eettinen

Iltalehti kysyi Toivoselta, onko eettisesti oikein käyttää kuolleen henkilön hahmoa kaupalliseen tarkoitukseen.

– Historiallisten henkilöiden käyttö mainonnassa on hyvin tavanomaista ja meidän mielestämme neroudestaan tunnettu hahmo sopii valtavan hyvin kertomaan aivoille terveellisiä raaka-aineita sisältävistä resepteistä, Toivonen sanoo.

Markkinointijohtajan mukaan S-ryhmä ei tee mainonnassa asioita, jotka ovat eettisesti vääriä. Mainonnassa huomioidaan Mainonnan eettisen neuvoston ohjeet.

– Merkittävänä mainostajana teemme vuositasolla todella ison määrän mainoksia, ja arvioimme jatkuvasti omaa tekemistämme sekä suhteessa muuttuvaan kulttuuriin, teknologiaan, että regulaatioihin.

Hänen mukaansa kuolleiden ihmisten käyttämistä mainoksissa ei alalla juurikaan paheksuta.

– Jos tunnettu nero liitetään viestiin aivojen hyvinvointia edistäviin ruokatottumuksiin ja reseptiikkaan, on vaikea nähdä asiassa negatiivisuutta. Mainonnassa esiintyy hyvinvointiin liittyen ikoninen hahmo, joka on muutenkin tunnettu populaarikulttuurissa ja häntä on käytetty mainonnassa älykkyytensä tähden.

– Uskon valtaosan suomalaisista ymmärtävän mainosta katsoessaan hahmon liittyvän älyn puolesta puhumiseen.

Olet saattanut jäädä paitsi