Ison-Britannian sisäministeriö on lähettänyt Britanniassa asuville EU:n kansalaisille kirjeitä, joiden mukaan heidän oleskelulupansa on myönnetty virheellisesti. The Guardianin mukaan kirje on lähetetty ainakin sadalle henkilölle, mahdollisesti useammille.
Asia liittyy EU:n ja Ison-Britannian tekemään erosopimukseen, joka tehtiin, kun Britannia lähti unionista.
Erosopimuksen mukaan Britanniassa asuvat EU:n kansalaiset saattoivat saada oleskeluluvan, jos he olivat asuneet siellä yli viisi vuotta ennen vuodenvaihdetta 2020–2021. Jos viisi vuotta ei ollut vielä täyttynyt, he saattoivat saada tilapäisen oleskeluluvan. The Guardianin mukaan tilapäinen oleskelulupa myönnettiin noin miljoonalle EU:n kansalaiselle.
Sisäministeriön lähettämien kirjeiden saajat ovat olleet Isossa-Britanniassa tilapäisellä oleskeluluvalla. Tapauksia on uudelleenarvioitu, sillä he ovat hakeneet statuksen muuttamista pysyväksi oleskeluluvaksi.
The Guardianin haastatteleman naisen tapauksessa ongelmat liittyvät siihen, ettei naisella vielä ollut EU-passia silloin, kun hänelle myönnettiin tilapäinen oleskelulupa. Siitä huolimatta lupa myönnettiin hänelle.
Kansalaisten oikeuksia koskevien sopimusten seurantaviranomainen IMA kyseenalaistaa sisäministeriön toiminnan, joka ei välttämättä noudata EU:n kanssa tehtyä erosopimusta.
Sisäministeriön mukaan virheellisen päätöksen saaneet voivat olla oikeutettuja oleskelulupaan jonkin muun maahanmuuttoperusteen nojalla.