Pääuutiset

Saksasta väläytetään Nord Streamin paluuta

Saksasta väläytetään Nord Streamin paluuta

Saksalainen äärioikeistopuolue AfD on tavannut venäläisen energiayhtiö Gazpromin edustajia Moskovassa. Keskustelujen aiheena oli kaasutoimitusten käynnistäminen uudelleen sekä kauppasuhteiden palauttaminen.

Puolueen ulkopoliittinen edustaja Markus Frohnmaier tapasi Gazpromin toimitusjohtajan Aleksei Millerin Moskovassa. Asian vahvisti puolueen edustaja Deutsche Wellelle (DW).

Reutersin mukaan AfD:n johto valmistelee lisäksi tapaamista Venäjän presidentin Vladimir Putinin talouslähettilään Kirill Dmitrijevin kanssa.

Tapaaminen voisi järjestyä ensi vuoden alussa, jos Venäjän ja Ukrainan välille syntyy ensin alustava rauhansopimus. Suunnitelmista kertoi Reutersille kaksi asiaa tuntevaa lähdettä.

Mahdolliseen tapaamiseen osallistuisivat AfD:n puheenjohtajat Alice Weidel ja Tino Chrupalla. Reutersin mukaan keskusteluissa käsiteltäisiin venäläisen kaasun toimitusten käynnistämistä uudelleen sekä Nord Stream -kaasuputkien mahdollista avaamista.

AfD:n mukaan Saksalla pitäisi olla käytössään mahdollisimman laaja joukko energiantoimittajia. Puolue haluaa palauttaa taloussuhteet Venäjän kanssa, koska Saksa tarvitsee edullista energiaa.

Weidel perustelee venäläisen kaasun palauttamista pragmatismilla. Weidelin mukaan edullinen energia Venäjältä on Saksan menestyksen salaisuus.

Reutersin mukaan mahdollinen tapaaminen olisi ennen kaikkea poliittinen ja symbolinen, sillä AfD ei kuulu Saksan liittovaltion hallitukseen eikä pysty yksin päättämään kaasutoimituksista tai Nord Stream -putkien avaamisesta.

Puolue pyrkii kuitenkin osoittamaan kannattajilleen, että se kykenee toimimaan ulko- ja energiapolitiikassa.

Venäjän kaasutoimitukset Saksaan romahtivat sen jälkeen, kun Venäjä aloitti täysimittaisen hyökkäyssotansa Ukrainaan vuonna 2022. Nord Stream -putket vaurioituivat räjähdyksissä saman vuoden syyskuussa.

AfD menestyi syyskuun osavaltiovaaleissa. Puolue voitti Saksi-Anhaltissa sekä Mecklenburg-Etu-Pommerissa. Berliinissä AfD sijoittui kolmanneksi.

Olet saattanut jäädä paitsi