Sampo nousi viiden metrin korkeuteen, kun hänen elimistössään alkoi tapahtua: ”Se tulee jostain syvältä”

Viisi metriä. Oikeastaan viisi ja puolikas päälle.

Niin ”korkealle” uskallan nousta helsinkiläisen Tammisalon VPK:n nostolavan kyydissä, kunnes pelko tuntuu liialliselta.

Syke nousee, kädet hikoavat ja suuta kuivaa. Puristan korin kaidetta sormet valkoisina.

Jo korista poistuessa hävettää. Jälkeenpäin tuntuu, että olisi pitänyt uskaltaa korkeammalle. Viidessä metrissä keikkuminen ei ole kovin mediarepäisevää.

Tosiasia on, etten olisi uskaltanut. Jokaisella kerralla, kun nostokori nytkähtää ylöspäin, ahdistava tunne valtaa minut.

Pelko näkyy päivänselvästi myös myöhemmin sykemittarini tiedoista. Voimakas, kehon lävistävä tunne ei siis ole pelkästään omaa keksintöäni.

Siksi olenkin tähän temppuun ryhtynyt. Haluan osoittaa, ettei voimakas pelko ole vain mielen tuotosta, vaan kouriintuntuva elimistön reaktio. Mukaan lähti fobioihin perehtynyt psykologi ja psykoterapeutti Marieke Saher.

FAKTAT

Määräkohteinen pelko eli fobia

Pelko on luonnollinen reaktio uhkaaviin tilanteisiin. Lievät pelot ovat yleisiä etenkin lapsuudessa, mutta myös aikuisilla.

Fobiasta on kyse silloin, kun pelko on tilanteeseen nähden suhteettoman voimakasta.

Fobia voi kehittyä mitä tahansa kohdetta tai tilannetta kohtaan. Yleisiä ovat esimerkiksi korkeisiin paikkoihin, neuloihin, vereen ja eläimiin liittyv�ät fobiat. Lisäksi ihminen voi pelätä liiaksi esimerkiksi oksentamista, sairastumista tai bakteereja.

Fobiassa pelolle altistuminen aiheuttaa yleensä voimakkaan ja välittömän ahdistuneisuusreaktion. Sen fyysisiä oireita ovat esimerkiksi hengenahdistus, sykkeen nouseminen, hikoilu, vapina ja suun kuivuminen.

Pahimmillaan voimakas pelko voi laukaista paniikkikohtauksen.

Voimakas pelko aiheuttaa usein välttämiskäyttäytymistä. Esimerkiksi hammaslääkärikammoinen ihminen saattaa jättää kokonaan käymättä hammaslääkärissä.

Myös sosiaalisten tilanteiden pelko ja julkisten paikkojen pelko eli niin sanottu torikammo ovat fobioita. Niitä ei luokitella määräkohteisiksi peloiksi.

Fobiat luokitellaan ahdistuneisuushäiriöihin. Niitä voidaan hoitaa terapialla tai lääkkein.

Lähteet: Duodecim, Terveystalo

Fyysinen reaktio

Seuraavana päivänä pyydän Saheria selittämään, mitä elimistössäni oikein tapahtui.

Ihminen tekee jatkuvasti havaintoja ympäristöstään, ja pelko on reaktio koettuihin uhkiin tai vaaroihin, Saher kertoo.

– Aistit skannaavat, onko täällä jotain vaarallista tai uhkaako jokin. Jos tulkinta on, että kyllä, silloin pelko mobilisoi kehoa toimimaan sen mukaisesti, Saher sanoo.

Tulkinta uhkaavasta tilanteesta on nopea, samoin kuin reaktio pelkoa aiheuttavaan tilanteeseen. Käytännössä aivot tekevät eräänlaista raakaluokittelua. Tulkitseminen on automaattista, eri asia kuin looginen päättely.

Jos katua ylittäessään ihminen havaitsee, että jokin lähestyy kovaa vauhtia, pelkoreaktio ohjaa väistämään jo ennen kuin aivot ovat ehtineet varmistumaan siitä, että tilanne todella on vaarallinen.

– Pelko ohjaa meidän toimintaamme ennen kuin järki on ehtinyt edes paikalle.

”Skannaamista” tapahtuu kaikkien aistien kautta, mutta myös ajatuksissa. Siksi pelottavassa tilanteessa ihminen ryhtyy miettimään kuumeisesti mielessään, mikä kaikki voi mennä pieleen.

Kierre

Kun pelottavia tilanteita kohtaa usein, voi joutua positiiviseen tai negatiiviseen kierteeseen. Ihminen voi valita joko välttää pelon kohdetta tai mennä sitä kohti.

– Osa ihmisistä syystä tai toisesta välttelee enemmän, osa menee enemmän kohti, Saher sanoo.

Heille, jotka menevät enemmän kohti, syntyy jatkuvasti kokemuksia siitä, että he voivat selviytyä tilanteista, ja niistä voi jopa seurata jotain hyvää, kuten elämyksiä.

Välttely taas lisää pelkoa entisestään. Tämän kierteen päässä syntyy määräkohteinen pelko eli fobia.

Minulle tämä kuulostaa tutulta. Pelon takia moni elämys on jäänyt kokematta.

Olen koko aikuisikäni vältellyt esimerkiksi parvekkeita ja kävellyt mahdollisimman kaukana korkealla olevista kaiteista. En viihdy huvipuistoissa, ja lintutornit ovat poissa laskuista.

Aiemmin kesällä jopa käännyin polkupyörineni kesken ylityksen takaisin Helsinkiin avatulta Kruunuvuorensillalta.

Nuorempana rakennustyömailla työskennellessäni jätin tikkaille ja rakennustelineille kiipeilyt muille. Pelko on siis vaikuttanut myös työhöni.

Fobia voi syntyä myös yksittäisestä pelottavasta tai traumaattisesta kokemuksesta. Tällöinkin olennaista on se, alkaako kokemuksen jälkeen välttelemään pelottavia tilanteita, Saher sanoo.

Järjetön pelko

”Terveellinen” pelko auttaa ihmistä tekemään parempia ratkaisuja aivan kuin terve jännitys auttaa suoriutumaan hyvin. Inhon tunne estää syömästä pilaantunutta ruokaa.

Fobiassa kyse on lääketieteen termein järjenvastaisesta pelosta. Järki ei kumoa tunteita, Saher sanoo.

– Jos järki ja tunteet sanovat eri asioita, tunteet ovat paljon vetoavampia. Tunteet ovat yhteydessä selviytymiseemme, järki ei, ainakaan samalla tavalla, Saher sanoo.

Tunnistan tämänkin. En voisi keksiä turvallisempaa tilannetta kuin palokunnan nostolava-auton korissa seisoskelu kokeneen kuljettajan huomassa, valjaat päällä ja kypärä päässä.

Korkeakoulutetut hoksottimeni sanovat, ettei hätää ole. Silti jo viiden metrin korkeudessa pelkään kuollakseni.

Saherin mukaan elimistön toimintaa ohjaavien reaktioiden pitääkin olla erittäin voimakkaita. Muuten ihmiset tekisivät ”kaikkea tyhmää”, mahdollisesti hengenvaarallista.

Korkeita paikkoja ja luonnon eläimiä kohtaan koetut fobiat ovat yleisiä. Ihmisellä on niihin luontainen valmius, sillä tilanteet voivat todellisuudessa hyvin olla vaarallisia, Saher selittää.

Kuuluisat sanat

Pelkoreaktiossa on kyse kuuluisastakin sanaparista. Taistele tai pakene. Se on tila, johon ihmisen elimistö menee voimakkaan pelon aikana.

Saherin mukaan sanaparia tulisi käyttää mieluummin päinvastaisessa järjestyksessä. Tavallisesti ihmisen ensimmäinen reaktio on pakeneminen. Taistelun aika tulee vasta sitten, jos pakoon ei pääse.

Pakene tai taistele -tilassa hengitys tihenee, sydämen syke nousee ja syljeneritys hidastuu.

Lihakset tarvitsevat happea toimiakseen, jolloin sydän alkaa pumppaamaan niihin verta ja keuhkot ryhtyvät vetämään ilmaa mahdollisimman paljon sisäänsä. Vähemmän tarpeellisiin kehon toimintoihin, kuten ruuansulatukseen, elimistö panostaa vähemmän.

Voimakas pelkoreaktio siis virittää elimistön tilaan, jossa pakeneminen tai taistelu onnistuu mahdollisimman hyvin.

Saherin mukaan pelossa onkin kyse ennen kaikkea fyysisestä reaktiosta, ei niinkään mielen tuotoksesta. Siksi itseään ei voi vain käskeä olemaan pelkäämättä.

– Se tulee jostain niin syvältä, Saher sanoo.

Saher huomauttaa, että sanaparista jää usein puuttumaan yksi sana – lamaannu.

Jos uhkaavasta tilanteesta ei pääse pois eikä sitä saa taistellen loppumaan, viimeinen vaihtoehto on lamaantua. Näin tiedetään käyvän usein esimerkiksi raiskauksien uhreille.

Pelkoa kohti

Pelkojen kanssa painivia ihmisiä Marieke Saher kannustaa altistamaan itseään pelottaville tilanteille pikkuhiljaa.

Jos kaikki korkeat paikat ovat poissa laskuista, aluksi voi riittää kiipeäminen keittiöjakkaralle. Tärkeää on, että haastetta on riittävästi mutta siedettävästi.

Fobiaan on syytä hakea apua silloin, jos se haittaa elämää ja toimintakykyä. Toimintakyvyn mittarina on Saherin mukaan se, mitä fobiasta kärsivä ihminen tavoittelee.

Eräs Saherin kohtaama asiakas ei uskaltanut viettää aikaa mökillä tai luonnossa. Myös unelmien urapolku biologiksi oli pitkään pystyssä.

Asiakas kärsi voimakkaasta hyönteiskammosta. Jo kuva lehdessä sai hänet tolaltaan.

Altistusterapian jälkeen asiakas lopulta kouluttautui biologiksi, ja on sittemmin lähettänyt Saherille itse ottamiaan kuvia hyönteisistä.

Saherin mukaan parhaimmillaan vain muutama tunti altistushoitoa voi riittää fobian selättämiseen. Tämän jälkeen tilannetta on kuitenkin ylläpidettävä. Jos hoidon jälkeen ei hakeudu pelottaviin tilanteisiin, fobia voi palata kummittelemaan.

Keho reagoi

Laskeuduttuamme nostolavalta tarkastan sykemittarin tallentamat tiedot puhelinsovelluksesta.

Mittaustulos on sahalaitainen. Ennen nousua sykkeeni pyörii 80:n iskun tietämillä minuutissa. Hurjimmillaan se on pompannut hetkessä 125:een.

Käyrällä näkyy useita kohtia, joissa pelko on iskenyt, ja sykkeeni on kivunnut 80:n tuntumasta selvästi yli sadan.

Käytännössä sykkeestäni ovat nähtävissä kaikki hetket, joina olemme nousseet nostolavalla puolisen metriä ylöspäin.

Toisaalta mittaus paljastaa myös, että kaikki sykepiikit ovat tasaantuneet. Tilanteisiin totuttelulla ja Saherin avustuksella olen siis onnistunut rauhoittumaan.

Minun jälkeeni Saher nousee yläilmoihin, yli kahdenkymmenen metrin korkeuteen nostolava-auton kuljettaja Jyri Suorsan kanssa. Pelkästään alhaalta katselu saa sykkeeni kohoamaan.

Sekä Saher että Suorsa kertovat, että heilläkin nostolavan maksimikorkeus ”tuntuu” – ja pitääkin tuntua.