Sastamalan taposta epäillyllä miehellä, 49, synkkä tausta
Poliisi epäilee kahta miestä taposta, joka on tapahtunut lauantaina 1. elokuuta Sastamalan keskustassa sijaitsevassa yksityisasunnossa. Poliisi aikoo esittää epäiltyjä vangittaviksi, ja asiaa on tarkoitus käsitellä Pirkanmaan käräjäoikeudessa keskiviikkona.
Poliisi tiedotti epäillystä henkirikoksesta sunnuntaina, mutta se on ollut tapahtuneen yksityiskohdista vaitonainen. Iltalehti ei ole tavoittanut tapauksen tutkinnanjohtajaa kommentoimaan tapausta.
Iltalehden tietojen mukaan molemmilla taposta epäillyillä miehillä on runsaasti rikostaustaa. He ovat saaneet rikoksistaan ehdottomia vankeusrangaistuksia.
Löi naista kirveellä
Vuonna 1976 syntynyt mies on saanut tuomioita törkeistä rattijuopumuksista ja pahoinpitelyistä. Hän on saanut erilaisia tuomioita: sakkoja, ehdollisia ja ehdottomia vankeusrangaistuksia.
Mies on tuomittu kolmesta pahoinpitelystä, joista yhdessä hän löi naista kaksi kertaa kirveen hamarapuolella päähän. Toisessa tapauksessa hän heitti miespuolisen uhrin maahan ja huitoi tätä hiilihangolla. Kolmannessa hän löi uhria nyrkillä kasvoihin.
Kaksi ensimmäistä pahoinpitelyä tapahtui vuonna 2019, kolmas vuonna 2023.
Rattijuoppoudesta mies on kärähtänyt toistuvasti kovilla lukemilla. Pahimmillaan hänen verestään mitattiin 3,78 promillea alkoholia, kun hän jäi kiinni ratista Punkalaitumella elokuussa 2018. Alkoholin lisäksi hän oli käyttänyt huumeiksi luokiteltavia lääkeaineita.
Toistuvan rikollisen toiminnan vuoksi mies on saanut teoistaan useita muutaman kuukauden mittaisia ehdottomia vankeusrangaistuksia.
Parissa tapauksessa ehdoton vankeusrangaistus on muunnettu yhdyskuntapalveluksi, jonka sääntöjä mies jätti noudattamatta. Hän on esimerkiksi saapunut palveluspaikalle päihtyneenä. Tästä syystä yhdyskuntapalvelu on muunnettu takaisin vankeusrangaistukseksi.
Tätä nykyä 49-vuotias mies asuu samassa talossa, jossa epäilty henkirikos tapahtui. Hänen kotinsa sijaitsee surma-asunnon seinänaapurissa. Asunnossa asuu mies, jolla ei Iltalehden tietojen mukaan ole merkittävää rikostaustaa kymmenen viime vuoden ajalta.
Kasvatti huumeita
Epäillyistä nuoremman, vuonna 1986 syntyneen miehen rikollisuus painottuu huumausaine- ja omaisuusrikoksiin. Hän on saanut tuomioita muun muassa varkaudesta, näpistyksistä ja rattijuopumuksista ajettuaan autoa huumausaineen vaikutuksen alaisena.
Mies on tuomittu ehdottomaan vankeusrangaistukseen muun muassa törkeästä huumausainerikoksesta. Tuomio tuli mittavasta kannabisviljelmästä, jota hän kasvatti yhdessä sekä omassa että rikoskumppaninsa asunnoissa.
Mies on saanut myös yhden tuomion väkivaltarikoksesta. Vuonna 2021 mies tuomittiin moottorikulkuneuvon käyttövarkaudesta, pahoinpitelystä ja laittomasta uhkauksesta, kun hän otti luvatta käyttöönsä toisen henkilön auton, kuristi uhria ja uhkasi häntä väkivallalla.
Nykyään 40-vuotias mies tunnusti rikokset, joista hänet tuomittiin noin neljän kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.
40-vuotias mies ei asu surmatalossa, mutta julkisten osoitetietojen mukaan hänkin pitää majaansa Sastamalassa. Poliisi aikoo esittää kumpaakin miestä vangittavaksi keskiviikkona.