Viime vuonna muutosneuvottelujen seurauksena Yleltä lähtenyt Mari Pekkanen kertoo Instagramissa ikävän uutisen: häntä ei kuulla Ralliradiossa jatkossa.
Pekkanen juonsi ansiokkaasti suosittua ralliohjelmaa, joka kertoo Suomen MM-rallin tapahtumista reaaliaikaisesti.
– Yksi hieno luku omalla ralli(radio)polullani päättyy. Sain Yleltä tiedon, että en ole osa Ralliradiota, hän kertoo julkaisussaan.
Hän työskenteli konseptin parissa viisi vuotta. Hän oli myös juontamassa Kalle Rovanperän ja Jonne Halttusen maailmanmestaruuksia vuonna 2022 ja 2023.
Pekkanen on nähnyt suomalaisen rallihistorian huippuhetkiä lähietäisyydeltä.
Hän kertoo olleensa paikalla Sahloinen-Moksin maalipäässä, kun Rovanperä täräytti ylivoimaisesta johdosta ulos vuonna 2024.
Hän todisti myös Rovanperän ensimmäistä Jyväskylän MM-rallin voittoa vuonna 2025.
Uudet tuulet
Pekkanen kiittää julkaisussaan vuolaasti kaikkia, jotka ovat olleet osa hänen matkaansa Ralliradiossa.
– Oon saanut Ralliradiolta niin paljon, etten pysty edes kuvailemaan kiitollisuuttani tälle upealle instituutiolle. Vaikka miun ääni ei enää kuulu Ralliradiossa, oon Suomen MM-rallissa mukana, mutta tällä kertaa eri roolissa, hän kirjoitti.
Yleltä lähtönsä jälkeen Pekkanen on työskennellyt moottoriurheilun parissa eri roolissa.
Hän perusti Pekkaspäivä-nimisen osakeyhtiön ja on keskittynyt muun muassa autourheilutapahtumien kuulutuksiin ja selostuksiin.
– Melkein joka viikonlopulle on jotain moottoriurheilua tarjolla, eli kesäaikana työllistyy tosi hienosti pelkällä autourheilulla, hän kertoi Iltalehdelle aiemmin.
Ikävä lähtö Yleltä
Pekkanen kertoi viime kesänä nauttineensa ajastaan Ylellä, mutta olleensa hieman harmissaan muutosneuvottelujen toteutuksesta.
– Harmitus on suurin nimenomaan siitä, miten muutosneuvottelut hoidettiin ja miten ihmisiä on siirrelty paikasta toiseen ilman, että he ovat siihen ilmaisseet mitään omaa halua, hän kommentoi tuolloin Iltalehdelle.
Juontajan mukaan tunnelma Ylen työntekijöiden keskuudessa oli vuosi sitten monin paikoin synkkä.
– On selvästi havaittavissa, että ihmisillä on aika paha olla. Toki en voi puhua muiden puolesta, mutta ympäri Suomen on kantautunut semmoista viestiä, että nämä ovat kyllä olleet sellaiset muutosneuvottelut, että varmasti menee aikaa, jopa vuosia, että nämä haavat ovat arpeutuneet.