– Kyseessä oli valokuvauspiste, jonka yhteydessä on jaettu seksuaaliterveyteen liittyvää asiantuntevaa materiaalia ja neuvontaa. Pisteellä ei ole tapahtunut sukupuolisiveellisyyttä loukkaavia tekoja tai mitään julkista seksuaalista toimintaa
Näin Helsinki Priden toiminnanjohtaja Annu Kemppainen kommentoi Iltalehdelle sunnuntaina Helsinki Pride -puistojuhlassa ollutta seksikeinua. Iltalehti uutisoi asiasta aiemmin sunnuntaina.
Rikoskomisario Ville Niskanen Helsingin poliisista kommentoi eilen Iltalehdelle, että kuvan perusteella tilanteessa ei vaikuttaisi ylittyneen sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan toiminnan raja.
Seksikeinu sijaitsi puistojuhlassa Kinky Forest -alueella, joka Kemppaisen mukaan oli osoitettu tietyille toimijoille. Alue oli merkitty myös puistojuhlan karttaan.
Rajatulla alueella oli kaksi telttaa, joissa saattoi järjestää alueelle suunnattua ohjelmaa. Aluetta ei ollut rajattu aidalla.
Nuorille suunnattu alue sen sijaan oli rajattu korkealla aidalla.
– Näin varmistettiin, että sieltä ei ole ollut näköyhteyttä esimerkiksi tälle kinky-alueelle, Kemppainen kertoo.
Kemppaisen mukaan tapahtuman järjestäjille valokuvauspiste ei ollut etukäteen tiedossa.
– Teltat olivat alueella sitä varten, että niissä järjestetään ohjelmaa. Jos sovittu, että ohjelma tapahtuu teltassa, jotka on osoitettu tietylle organisaatiolle, niin silloin toki näin toivotaan. Jos näin ei ole tapahtunut, asia selvitetään toimijan kanssa, Kemppainen sanoo.
– Ensi vuotta ajatellen mietimme, miten varmistamme, että asiat menevät niin kuin on suunniteltu ja toivottu. Meidän näkökulmasta kuitenkaan mitään vahinkoa ei ole tapahtunut ja haluamme luottaa kumppaneihimme, hän jatkaa.
Pride-kulkueeseen osallistui yli 100 000 henkilöä ja puistojuhlaan Kemppaisen mukaan ennätykselliset 60 000 kävijää. Seksikeinusta ei tullut järjestäjille palautetta puistojuhlan aikana.
Ei seksiä
Seksikeinun oli pystyttänyt MSC Finland -yhdistys, jonka puheenjohtaja Jukka Fabritius kertoo myös Iltalehdelle, että kyse oli kuvauspisteestä ja osasta seksuaaliterveyskampanjaa, jossa yhdistys jakoi turvaseksipakkauksia.
– Se oli täysin valokuvausrekvisiittaa ja liittyi meidän historiaan. Siellä on muutama valokuva otettu. Mitään seksuaalista tekoa tai alastomuutta ei ole tapahtunut, hän sanoo.
Yhdistyksen toiminta on suunnattu fetissihenkisille miehille.
Fabritius kertoo olleensa koko ajan alueella, lukuun ottamatta hetkeä, jolloin hän oli puhumassa Helsingin Priden päälavalla. Kuvaa puheenjohtaja epäilee tarkoituksellisesti rajatuksi siten, että esimerkiksi hän ei siinä näy.
– Se on provosoivasti rajattu kuva. Ei nämä kuvaukset kestäneet kuin ihan hetken, kun henkilöt olivat siinä (keinussa) ja lähtivät pois.
Fabritiuksen mukaan yhdistyksellä oli puistojuhlan kinky-alueella oma teltta, jossa oli esillä 50-vuotisjuhlavuottaan viettävän järjestön rekvisiittaa. Seksikeinu oli teltan ulkopuolella.
Olisiko jälkikäteen ajateltuna ollut syytä laittaa keinu teltan sisälle?
– Kaikki on aina mahdollista ajatella jälkikäteen monella tavalla. Seksuaalisuuteen liittyvistä asioista kirjoitellaan tänä päivänä avoimesti lehtien palstoilla ja seksistä puhutaan avoimesti, niin en näe, miksi olisi jossain asiassa haluttu toimia toisin, Fabritius vastaa.
Fabritiuksen mukaan puistojuhlan aikana alueella liikkui Helsinki Priden turvahenkilöitä, poliiseja ja tapahtumakävijöitä.
– Kukaan ei tullut meille henkilökohtaisesti kertomaan, että asia olisi jollain tavalla häirinnyt tai aiheuttanut pahennusta.
Vihapuhe huolestuttaa
Fabritius on huolestunut tämän päivän keskustelukulttuurista ja seksuaalivähemmistöihin kohdistuvan vihapuheen määrän lisääntymisestä.
– Pitäisi alkaa kiinnittää huomiota siihen uskonnollisten ja poliittisten piirien vihan määrään, mikä kohdistuu seksuaalivähemmistöihin ja fetissipiireihin, joka on pieni ryhmä. Etenkin tänä vuonna näyttää, että somekirjoittelu on ollut varsin ronskia ja riehakasta. En tiedä johtuuko se vaalikiimasta vai mistä.