Urheilu

Silja Kosonen julkaisi kuvan sairaalavuoteelta

Silja Kosonen julkaisi kuvan sairaalavuoteelta

Silja Kosonen julkaisi Instagramissa kuvan sairaalavuoteelta.

– Nyt on siis myös mun urheilu-uran eka leikkaus takana, simppeli operaatio, jossa poistettiin kaksi irtonaista luupalaa oikeasta nilkasta, Kosonen kertoo.

– Luupalat on nilkassa ollut syntymästä asti, mutta ne alkoivat aiheuttamaan kipua vasta Birminghamin EM-finaalin harjoitusheittojen aikana. EM-kisojen jälkeen oli pakko jättää pari kisaa välistä, ja Ruotsi-otteluun lähdettiin hyvin huonolla valmistautumisella.

Kosonen pystyi kuitenkin heittämään Ruotsi-ottelussa kaikki kuusi heittoa.

– Heti Ruotsi-ottelun jälkeen päädyttiin yhdessä tiimin kanssa siihen lopputulokseen, että leikkaus on ainoa vaihtoehto, jos haluan jatkaa heittämistä (ja todellakin haluan).

23-vuotias EM-kultamitalisti on kääntänyt katseen jo ensi kauteen.

– Ensi kauden pääkisat eli MM-kisat Pekingissä on vasta syyskuussa, joten nyt vaan rauhassa leikkaushaava kuntoon ja sitten paluu kovien treenien pariin.

Kosonen voitti Euroopan mestaruuden tuloksella 75,47. Moukaritähden ennätys 77,07 syntyi vuonna 2025.

Jos kuva ei näy laitteellasi, voit katsoa sen täältä.

Olet saattanut jäädä paitsi