Politiikka

Soini tylyttää perussuomalaisia

Soini tylyttää perussuomalaisia

Perussuomalaisten entinen puheenjohtaja Timo Soini arvostelee vanhan puolueensa maahanmuuttopolitiikkaa Petteri Orpon (kok) hallituksessa.

Soinin mukaan perussuomalaisten ollessa edellisen kerran hallituksessa (2015–2017), maahan tuli runsaat 60 000 vieraskielistä henkilöä.

Orpon hallituksessa perussuomalaiset on vaikuttanut Soinin mukaan siten, että maahan tulee hallituskaudella 2023–2027 ainakin 180 000 vieraskielistä henkilöä.

– Että sellaista maahanmuuttopolitiikkaa, Soini kirjoittaa blogissaan.

Huomattava osa 2023-27 maahanmuutosta selittyy ukrainalaisten tulolla Suomeen, mutta korkeat luvut sisältävät myös muun muassa maahanmuuttoa Aasian maista.

Soini toimi Juha Sipilän (kesk) hallituksen ulkoministerinä vuosina 2015–2019. Kun perussuomalaiset hajosi kesäkuussa 2017, Soini ja muut entiset perussuomalaiset ministerit jatkoivat hallituksessa uuden eduskuntapuolueen, sinisten, ministereinä.

Soini sivaltaa vanhaa puoluettaan myös talous- ja työllisyyspolitiikalla, jossa Sipilän hallitus oli Soinin mukaan ”aivan ylivoimainen”.

– Perussuomalaisella ja persulla on eroa, Soini kirjoittaa.

Alla olevassa taulukossa maahanmuutto Suomeen vuosina 2015–2025 ulkomaan kansalaisten osalta. Vihreällä Juha Sipilän hallituskausi, punaisella Antti Rinteen (sd) ja Sanna Marinin (sd) hallituskaudet ja sinisellä Petteri Orpon hallituskausi.

Olet saattanut jäädä paitsi