Onko Suomen suurimpien omistajien kasvulupauksessa kyse vain sanahelinästä ja symbolisesta eleestä vai voidaanko nyt odottaa jotakin konkreettista?
Etlan pääekonomistin Jenni Pääkkösen mukaan tämä on oikeastaan koko asian pihvi. Hän näkee kuitenkin, että koska omistajat ovat allekirjoittaneet kasvulupauksen omilla nimillään, kertoo se omalta osaltaan oikeista aikeista. Pääkkönen vertaa omistajien ulostuloa aiesopimuksiin, jotka ovat talouselämässä muutenkin yleisiä.
– Tässä on vahva viesti Suomelle suunnitelmista ja aikomuksista. Niistä peruuttaminen näyttäisi tietysti kummalliselta.
Pääkkönen huomauttaa, että loppujen lopuksi tavoitteiden toimeenpano näyttää aikanaan, siirtyvätkö sanat teoiksi ja mikä niiden vaikutus on.
Ei hetken mielijohde
Joukko Suomen merkittävimpiä omistajia ja yritysjohtajia on julkaissut kasvulupauksen, jossa luvataan vauhdittaa yritysten kasvua ja uudistumista. Allekirjoittaneiden joukossa on esimerkiksi Koneen hallituksen puheenjohtaja Antti Herlin ja EK:n puheenjohtaja Aaro Cantell.
Jenni Pääkkösen mukaan kasvulupauksessa on paljon sellaisia asioita, joita Suomi kaipaa, kuten investoinnit, uuden teknologian käyttöönotto, uusille markkinoille laajentuminen ja tehottomista toimintatavoista luopuminen.
– Ei tietenkään voi konkreettisesti sanoa, mitä on luvassa, mutta tässä yritetään taklata juuri niitä ilmiöitä, joihin Suomessa pitäisi puuttua. Näitä asioita olemme kaivanneet viimeiset kaksikymmentä vuotta, kun Suomen talous on kasvanut niin hitaasti.
Pääkkönen uskoo, että omistajien ulostulossa ei ole kyse hetken mielijohteesta, vaan asiaa on mietitty jo tovin. Todennäköisesti luonnospöydällä on siis joitain suunnitelmia.
– Sen, miten ja milloin nämä asiat alkavat tapahtua, pystyvät kertomaan vain nämä kyseiset henkilöt. Toivon kuitenkin, että ei tarvitse odotella kovinkaan kauaa.
Ei varsinaista poliittista viestiä
Entä kenelle kasvulupaus on oikeastaan suunnattu – poliittisille päättäjille, yrityselämälle vai muille?
Pääkkönen sanoo, että ei sinänsä näe ulostulossa varsinaisesti poliittista viestiä.
– Tässähän ei esitetä esimerkiksi toiveita poliitikoille, että nämä tukisivat kasvulupauksen allekirjoittajia, Pääkkönen pohtii.
– Ekonomistin näkökulmasta tässä on nimenomaan vastaus talouden keskeisiin kysymyksiin, joihin lähinnä liike-elämä voi vastata. Politiikalla ei voi ratkoa kaikkia asioita.
Samansuuntaisen lausunnon antoi myös EK:n toimitusjohtaja Minna Helle kasvulupausta koskevassa EK:n tiedotteessa. Hellen mukaan kasvu ei synny poliittisilla päätöksillä vaan yrityksissä.
Kansainvälisyys
Jos aikeet lähtevät toteutumaan, mitä se oikeastaan merkitsee Suomen talouden kannalta?
Pääkkösen mukaan ulostulon sisältö lupaa talouskasvua, mutta sen toteutuminen luonnollisesti vaatii sitä, että yritykset onnistuvat tavoitteissaan.
– Vaikka tässä dokumentissa sanotaan, että pitää uskaltaa epäonnistua, näiden luvattujen asioiden pitäisi kuitenkin tapahtua, eivätkä kaikki niistä saa mennä mönkään.
Pääkkönen ei näe, että kasvulupaukseen liittyisi varsinaisesti mitään riskejä tai mahdollisia negatiivisia vaikutuksia.
Vaikka Suomen talouskasvu tällä hetkellä takkuaa, Pääkkönen huomauttaa, että iso osa kasvulupaukseen sitoutuneista yrityksistä toimii kansainvälisesti ja niillä on tärkeää toimintaa myös vientimarkkinoilla. Näin ollen myös maailmantalouden kehittyminen vaikuttaa yritysten toimintamahdollisuuksiin.
– Meillä on viime vuosina ollut aikamoisia mullistuksia, mutta ne tuovat toisaalta joillekin myös tilaisuuksia. Kun vanhoja rakenteita puretaan tai mennään kohti uusia alueita, joku siellä on ensimmäisenä tai toisena, Pääkkönen sanoo.
Pääkkösen mukaan Suomen markkinoilla on tällä hetkellä melko paljon työvoimaa tarjolla. Hän varoittaa kuitenkin, että osaajapula voi kolkutella oven takana.
– Ehkä tämä on sen osalta viesti meille kansalaisille ja päättäjille, että pitää hankkia sellaista osaamista, mitä yritykset voivat hyödyntää hankkeissaan parhaalla mahdollisella tavalla.
Yrityksillä on toki mahdollisuus rekrytoida myös kansainvälisiä osaajia.