Kaupunkikohteita valaistaan syksyllä ensi kertaa siniseksi eri puolilla Suomea.
Rakennuksia valaistaan Euroopan migreenipäivänä 12. syyskuuta migreenitietoisuuden lisäämiseksi, Suomen Migreeniyhdistys kertoo tiedotteessaan.
Mukana ovat muun muassa Turun Kirjastosilta, Espoon kulttuurikeskus, Rauman kaupungintalo, Lappeenrannan kaupungintalo, Oulun ja Kuopion kaupunginteatterien tornit ja Kotkan Sapokan puiston vesiputous.
Valaistuksilla tehdään näkymätöntä sairautta näkyväksi ja osoitetaan tukea migreenin ja päänsärkysairauksien kanssa kamppaileville sekä heidän läheisilleen.
Valtaosa migreeniä sairastavista yrittää pärjätä työelämässä tunnollisesti ja hiljaa, migreeniyhdistyksen toiminnanjohtaja Sirpa Hietaranta sanoo tiedotteessa.
– Osa ei tahdostaan huolimatta kykene töihin. Haluamme tehdä näkyväksi sen, että kyseessä on maailman yleisin neurologinen sairaus, ja että työelämässä voidaan pienill�ä teoilla tukea migreeniä sairastavan työkykyä merkittävästi, Hietaranta kertoo.
Suomen Migreeniyhdistyksen tämän vuoden teema on työkyky. Valaisu on osa 7. syyskuuta alkavaa migreeniviikon ohjelmaa.
Migreeni koskettaa Suomessa arviolta 850 000 ihmistä eli noin 15 prosenttia väestöstä. Heistä 70–75 prosenttia on arvion mukaan työelämässä.