Ruoka-avun piirissä asioi loma-aikaan enemmän lapsiperheitä, vahvistaa Stadin safkan ruoka-aputoiminnan päällikkö Anni Heinälä.
– Pidempien loma-aikojen osalta saattaa kentältä tulla sellaista viestiä, että käy enemmän lapsiperheitä.
Valtakunnallisen tilannekatsauksen mukaan ruoka-apuasiakkaiden määrä on lisääntynyt joka vuosi, kertoo Ruoka-apu.fi-palvelun hankepäällikkö Laura Kumpuniemi. Katsausta on toteutettu vuodesta 2020 lähtien.
– Ruoka-avun tilannekatsausten perusteella lapsiperheiden ruoka-avun tarve on ollut kasvussa ainakin vuodesta 2021 lähtien, Kumpuniemi lisää.
Ilmiön taustalla on muun muassa heikko työllisyystilanne sekä lapsiperheiden tiukentunut taloudellinen tilanne.
Ruokaa ei kaikille
Kirkkopalvelut ry:n ylläpitämä Ruoka-apu.fi-palvelu tiedotti syyskuun alussa, ettei ruoka riitä tällä hetkellä kaikille sitä tarvitseville. 330:sta tilannekatsaukseen vastanneesta ruoka-aputoimijasta 71 prosenttia kertoi asiakasmäärien kasvaneen vuonna 2025. Lapsiperheiden lisäksi avun tarve on kasvanut maahanmuuttajien ja kansainvälisten opiskelijoiden joukossa.
Samaan aikaan asiakasmäärien noustessa resurssit ovat niukentuneet. 59 prosenttia vastaajista kertoi jaettavan ruoan määrän vähentyneen. Tilannetta on pyritty korjaamaan lahjoitusvaroin tai hyödyntämällä esimerkiksi koulujen ja muiden suurkeittiöiden ylijäämäruokaa.
– Tilannekatsauksen perusteella ruoka-avussa näkyy huolestuttava ristiriita: avun tarvitsijoita on enemmän, mutta jaettavaa ruokaa vähemmän. Samalla ruoka-avusta on tullut monilla paikkakunnilla yhä tärkeämpi osa ihmisten arjen turvaverkkoa, Kumpuniemi toteaa.
Stadin safka on ruoka-apua Helsingin seudulla tarjoava taho. Sen verkostossa on Helsingin alueella kaikkiaan 81 toimijaa. Osa tahoista tarjoaa ruokakasseja, osa puolestaan paikan päällä aterioita ilmaiseksi tai pienellä maksulla. Joillakin pisteillä tarjolla on välipalaa tai pienimuotoisempia aterioita.
Heinälä kertoo, että Stadin safkan tietojen mukaan ruokakasseja jaetaan Helsingin alueella kuukausittain 33 000 kappaletta. Yhteisaterioita, joita järjestävät muun muassa seurakunnat, tarjoillaan kuukausittain 19 000. Kaikkiaan viime kuukausina ruoka-avun käyntejä on kirjattu 63 000 kappaletta.