Pääuutiset

Taas raju tilanne Citymarketin pihalla – Poliisi paikalla

Taas raju tilanne Citymarketin pihalla – Poliisi paikalla

Riehaantunut nuoriso on aiheuttanut ongelmia Lahdessa poliisille ja Launeen K-citymarketin kauppiaalle Mikko Puhakalle.

Poliisi on joutunut puuttumaan nuorten suurkokoontumisiin Citymarketin parkkipaikalla kahtena viime viikonloppuna. Iltalehti on tänä perjantaina paikalla seuraamassa, miltä meno näyttää tällä kertaa.

Perjantaina hieman ennen kello 22 Citymarketin parkkialueelle oli kokoontunut jälleen kerran runsaasti nuoria. Paikalle oli saapunut myös poliisipartioita.

Kello 22 poliisi antoi nuorille poistumiskäskyn.

– Viesti nuorille on, että te olette enemmän kuin tervetulleita, mutta kaikenlainen pöljäily pitäisi saada kuriin, Puhakka kertoi aiemmin tällä viikolla Citymarketin somevideolla.

Poliisi tiedotti perjantaina 11. syyskuuta hieman ennen puoltayötä, että se poisti Citymarketin parkkipaikalta kymmenittäin nuoria. Poliisin arvion mukaan alueella oli enimmillään 300 nuorta, joista nuorimmat olivat arviolta 12-vuotiaita.

Hämeen poliisi kertoi myös viime viikon perjantaina, että se joutui jälleen puuttumaan nuorison toimintaan parkkipaikalla.

Sekä poliisi että Puhakka ovat pyytäneet nuorten vanhempia kiinnittämään huomiota jälkikasvunsa illanviettoihin.

– Jokaisen asiakkaan pitää voida tulla meille turvallisesti ja myös tuntea olonsa turvalliseksi. Kenenkään ei pitäisi joutua jännittämään kauppaan tulemista tai pihan läpi kulkemista, Puhakka kirjoitti Citymarketin Facebook-sivulla.

Launeen K-citymarket on avoinna vuorokauden ympäri.

Olet saattanut jäädä paitsi