Venäjä etenee Ukrainassa jopa yksi sotilas kerrallaan. Merkittävä osa hyökkäystoiminnasta on soluttautumista, sanoo Iltalehden sota-asiantuntija Emil Kastehelmi.
– Liike tappovyöhykkeellä on niin vaikeaa, etteivät suuret joukkomäärät yksinkertaisesti pysty etenemään siellä. Pienet ryhmät pääsevät sen sijaan tihkumaan eteenpäin.
1–3 hengen ryhminä liikkuvat soluttautujat etsivät heikkoja kohtia Ukrainan rintamasta ja pyrkivät niiden läpi.
Kun tavoite on saavutettu, Venäjä lähettää lisää joukkoja pitääkseen kohteen hallussa ja jatkaakseen etenemistä. Kastehelmen mukaan soluttautujat piiloutuvat Ukrainassa esimerkiksi kylien raunioihin, kellareihin, vanhoihin asemiin, kuoppiin tai metsiin.
– Venäläiset voivat piilotella ukrainalaisten asemien takana tai niiden välissä, kunnes pystyvät jatkamaan toimintaansa.
Koska samalla alueella on sekä hyökkääjän että puolustajan joukkoja, se jää niin sanotusti harmaaksi alueeksi eli ei kummankaan haltuun.
Soluttautuminen ei vielä tarkoita pysyvää aluevaltausta, vaikka joukot saattavat heilutella nettivideoilla Venäjän lippuja, Kastehelmi sanoo. Pieni ryhmä voi päästä kylän tai aseman tuntumaan mutta jäädä vaikeiden huolto- ja viestiyhteyksien päähän.
– Voi olla, ettei soluttautujia pystytä tukemaan järkevästi tai lisää miehiä ei saada paikalle, ja sitten tällaiset pikkuporukat voivat kohdata loppunsa ukrainalaisten droonien tai vastahyökkäysten seurauksena, Kastehelmi sanoo.
Ukrainalaisille nämä soluttajat ovat kuitenkin suuri haaste. Huonoimmassa tapauksessa venäläisiä ehtii keskittyä jollekin alueelle niin paljon, että he alkavat uhata ukrainalaisten toimintaa, Kastehelmi sanoo.
– Lopulta alueen kontrolli voi siirtyä kokonaan viholliselle, eivätkä puhdistustoimet enää riitä tilanteen palauttamiseen. Aina silloin tällöin jokunen kylä kaatuu täten venäläisille.
Ukrainan on pakko laittaa resursseja myös oman selustansa valvomiseen. Se vaatii partiointia, vartiointia ja tiedustelua.
– Soluttautujat pitäisi löytää mahdollisimman nopeasti, ennen kuin he pystyvät ottamaan pysyvämpää jalansijaa, keräämään lisää voimaa ja kasvattamaan läsnäoloaan, Kastehelmi sanoo.
Tilannestudion koko jakson voit katsoa tästä linkistä.