Urheilu

Teemu Sunisesta ja Janni Hussista ilouutinen

Teemu Sunisesta ja Janni Hussista ilouutinen

Teemu Suninen osallistuu MM-rallikauden päättävään Sardinian osakilpailuun.

Samalla Suninen vahvistaa, että yhteistyö kartanlukija Janni Hussin kanssa saa jatkoa. Aiemmin kaksikko ilmoitti jatkavansa eri teille, sillä tämän vuoden yhteiseksi sovitun MM-ralliohjelman piti olla ohi.

Päätös kisaan osallistumisesta syntyi kuljettajan itsensä mukaan nopealla aikataululla.

– Nyt kävi niin, että päästään tällä kaudella vielä MM-rallin lähtöviivalle Sardiniassa, Suninen kirjoittaa Instagramissa.

– Iso kiitos Deltalle [Sunista ajattava talli] ja kaikille yhteistyökumppaneille mahdollisuudesta ajaa vielä kerran yhdessä. Pääsemme taistelemaan huippusijoituksesta kolmen parhaan joukkoon. Meille tämä merkitsee todella paljon.

Sunisen mukaan palaset Sardinian osalta loksahtivat kohdilleen sen verran kiireisellä aikataululla, että Hussin mukaan saaminen varmistui vasta nyt.

– Sovittiin yhteisestä WRC-kaudesta 2026 ja on hienoa päästä viimeistelemään tämä projekti yhdessä. Olemme rehellisesti sanottuna aika yllättyneitä siitä, kuinka hienosti kaikki lopulta järjestyi ja millaista tukea olemme saaneet tämän mahdollistamiseksi. Suninen kiittelee julkaisussaan.

Sardiniassa ajetaan lokakuun alussa.

Suninen ja Hussi ovat ajaneet tällä kaudella neljä MM-rallia WRC2-luokassa. Saldona on yksi voitto ja kolme kakkossijaa. Suomen rallissa luokkavoitto kaatui erittäin kyseenalaiseen rangaistukseen, mistä Suninen ei ollut lainkaan mielissään.

Sunisen kausi on ollut menestys. Pari viikkoa sitten hän varmisti rallin Euroopan mestaruuden. Aiemmin viikonloppuna hänen ilmoitettiin toimivan ensi kaudella MM-ralliin liittyvän Project One Rally -tiimin testikuljettajana.

EM-rallit Suninen on ajanut eri kartanlukijoiden kanssa. Sardinian jälkeen Hussi toimii virolaisen rallin suurlupauksen Jaspar Vaherin kartanlukijana.

Olet saattanut jäädä paitsi