Perjantaina Suomeen matkalla olevista F-35-hävittäjistä yksi jäi Azoreille, sillä koneen vikajärjestelmä antoi ilmoituksen mahdollisesta viasta, kertoo Ilmavoimien esikuntapäällikkö Aki Puustinen Ylelle.
Ilmavoimien F-35-hävittäjistä vain kaksi laskeutui perjantaina Lapin lennostoon Rovaniemelle. Hävittäjiä oli tarkoitus saapua Suomeen kolme, mutta yksi hävittäjistä jäi matkan varrelle.
Ylen mukaan hävittäjän vikaa yritettiin selvittää, mutta tuli kuitenkin ilmi, että vian selvittäminen lykkäisi koko siirtolento-osaston lähtöä. Tällöin hävittäjän moottori päätettiin sammuttaa ja odottaa, että vika voidaan tutkia.
Puustinen kertoo Ylelle, että hävittäjässä oli avioniikkavika eli vika koneen elektroniikkajärjestelmässä.
Varaosaa viedään parhaillaan Azoreille.
Konetta ei Ylen mukaan lennätetä Suomeen erillislennolla, sillä matka Atlantin yli edellyttää ilmatankkausta. Hävittäjä saapuu maahan myöhemmin osana seuraavaa erää.