Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoo, ettei ex-majuri Nidal Hasanin teloitusta sittenkään ehkä näytetä suorana verkossa.
Presidentti on tuonut yksityisesti esiin epäilyksensä puolustusministeri Pete Hegsethin ideaa kohtaan, sanoo neljä Trumpin kanssa puhunutta ihmistä Axiosille.
– Trump ei vaikuttanut erityisen innostuneelta siitä, että teloitus näytettäisiin verkossa, nimetön lähde sanoo.
– Siksi hän soittelee ihmisille ja tekee kuten Trumpilla on tapana: kyselee, mitä muut ajattelevat.
Axiosin mukaan varapresidentti J. D. Vance on vihjannut kulisseissa, ettei lähetys tule oikeasti tapahtumaan. Näin arvioi myös nimetön lähde Valkoisesta talosta.
– En tiedä, tapahtuuko se oikeasti, Vance sanoi perjantaina AFP:n mukaan.
Trump ensin tuki Hegsethin ideaa mutta tuli toisiin ajatuksiin saatuaan kritiikkiä molemmilta valtapuolueilta ja omilta neuvonantajiltaan, Axios kirjoittaa.
– He haluavat näyttää sen, koska he haluavat näyttää esimerkkiä. En ollut mukana päätöksessä, mutta ymmärrän sen, Trump sanoi perjantaina.
Lauantaina Trump korosti tekevänsä päätöksen itse.
– On kaksi vaihtoehtoa: sitä ei näytetä tai se näytetään. Ehkä muut eivät tee sitä, mitä hän teki, jos se näytetään. Minä teen siis lopulta päätöksen.
– Tiedän, mitä armeija haluaisi tehdä, mutta me teemme päätöksen.
Railo hallituksessa
Joukkoampuja Nidal Hasan on määrä teloittaa ampumaryhmän edessä 3. joulukuuta texasilaisessa Fort Hoodin sotilastukikohdassa.
Siellä hän murhasi 13 ihmistä, mukaan lukien raskaana olevan naisen, vuonna 2009. 32 ihmistä haavoittui.
Viranomaisten mukaan ex-majuri Hasan upposi kuuden lääkintäyksikössä viettämänsä vuoden aikana yhä syvemmälle radikaaliin islamismiin. Hasan sanoi halunneensa estää Yhdysvaltain sotilaita tappamasta muslimeja Afganistanissa.
Uutistoimisto AFP:n mukaan Pentagon valmistautuu suoratoistamaan Hasanin teloituksen.
– Varmistamme, että ihmiset voivat katsoa sen ja että teloitus on julkinen, koska ihmisten täytyy ymmärtää, että tällaisista teoista seuraa vakavia seurauksia, puolustusministeri Hegseth sanoi Real America’s Voice -ohjelmassa torstaina.
Teloituksen näyttäminen julkisesti verkossa olisi Yhdysvalloissa ennenkuulumatonta.
Julkiset teloitukset loppuivat 1930-luvulla. Esimerkiksi Oklahoma Cityn pommi-iskun tekijän teloitus vuonna 2001 esitettiin vain uhrien omaisille ja selviytyjille suljetun tv-verkon kautta, Axios huomauttaa.
Hegsethin ehdotus tuomittiin laajasti sekä kotimaassa että kansainvälisesti. Moni nostaa esiin verkossa leviävät huumekartellien ja jihadistijärjestö Isiksen teloitusvideot.
Samaan aikaan Yhdysvalloissa keskustellaan siitä, miten lapset ja nuoret altistuvat sosiaalisen median kautta väkivaltaiselle sisällölle.
– Iran ja Taliban järjestävät julkisia teloituksia. Haluammeko me olla tekemisissä tämän kanssa? sanoo demokraattisenaattori Mark Kelly senaatin asevoimakomiteasta.
Myös Trumpin republikaanipuolue epäröi, vaikka tukeekin vahvasti itse teloitusta.
– Teloitusten suoratoistaminen on sitä, mitä jihadistit tekevät. Amerikka on tällaisen yläpuolella, sanoo republikaaniedustaja Austin Scott.
– En aio katsoa sitä, Vance kuittasi perjantaina.
Tapaus tuo esiin myös lisää erimielisyyksiä puolustusministeri Hegsethin ja varapresidentti Vancen välillä. Kaksikko on jo aiemmin vääntänyt sekä armeijan johtamisesta että Yhdysvaltain sotatoimista Iranissa ja Jemenissä.
Trumpia revitään
Trump joutuu nyt puntaroimaan eri näkökulmia, Axiosin lähteet sanovat.
– Presidentti haluaa, että se paskiainen maksaa teoistaan. Julkinen teloitus voisi olla se ylimääräinen nöyryytys, jonka Hasan ansaitsee.
– Toisaalta Trump ei halua tehdä miehestä marttyyria.
Lähteet arvioivat, ettei Trump anna lähetykselle lupaa. 56-vuotias Hasan halvaantui pysyvästi pidätyksensä yhteydessä.
– Tässä ammutaan pyörätuolissa istuvaa vanhaa äijää. Haluammeko näyttää sen suorana? yksi lähde sanoo Axiosille.
– Hasan teloitetaan rikostensa vuoksi, ja se on tärkeintä, sanoo toinen.