Tilasitko tältä suomalaisbrändiltä? Haetaan konkurssiin
Suomalaisesta vaatealan yrityksestä Onar Studios oy:stä on jätetty konkurssihakemus Helsingin käräjäoikeuteen. Hakemus kirjattiin vireille tiistaina 13. lokakuuta 2026.
Konkurssihakemuksen on jättänyt Finsta Asianajotoimisto oy. Käräjäoikeus ei ole vielä antanut konkurssipäätöstä.
Yritys perustettiin vuonna 2014, ja sen taloudelliset ongelmat ovat jatkuneet jo pidempään. Yritys haki yrityssaneerausta keväällä 2022, ja saneerausohjelma vahvistettiin maaliskuussa 2023.
Lue myös Talouselämästä:
Kilpailu- ja kuluttajavirasto varoitti elokuussa toimitusongelmista
Kilpailu- ja kuluttajavirasto varoitti kuluttajia Onar Studiosista kuluvan vuoden elokuussa. Tuolloin virastolle oli kertynyt lähes 40 yhteydenottoa yrityksen toimitusongelmista. Asiakkaiden mukaan tilatut tuotteet olivat jääneet toimittamatta, eikä yritys ollut palauttanut maksuja.
Yrityksen verkkokauppa on edelleen auki. Onar Studiosin takit maksavat halvimmillaan lähes tuhat euroa, ja tällä hetkellä nettisivujen kallein takki maksaa 2 800 euroa.
KKV:n elokuussa julkaistun tiedotteen mukaan monet vuonna 2025 tilauksensa tehneistä asiakkaista odottavat toimitusta edelleen. KKV kehotti kuluttajia tekemään peruutukset kirjallisesti ja hakemaan maksunpalautusta korttiyhtiöltä tai maksunvälittäjältä.
Onar Studiosilla on kaikkiaan 43 maksuhäiriömerkintää. Merkinnät vaihtelevat muutamista kymmenistä euroista yli 10 000 euroon, ja joukossa on trattaprotesteja, yksipuolisia tuomioita velkomusasioissa sekä ulosotossa todettuja esteitä. Velkojoina esiintyvät muun muassa perintätoimistot ja Verohallinto. Myös eläkevakuutusyhtiö Veritas on perinyt yritykseltä saataviaan ulosoton kautta.
Talouselämä ei tavoittanut yhtiön toimitusjohtajaa Irene Kostasta kommentoimaan konkurssihakemusta.