Talous

Google ryvettyy kohussa – Nyt puhuu maajohtaja

Google ryvettyy kohussa – Nyt puhuu maajohtaja

Kohun keskelle joutunut Google kertoo toimittaneensa virallisen vastineen Lupa- ja valvontavirastolle (LVV) sunnuntaina 11. lokakuuta.

LVV määräsi viime viikolla Googlen keskeyttämään Muhoksen ja Kajaanin datakeskushankkeiden valmistelutoimet välittömästi ja viimeistään 23. lokakuuta mennessä.

Google ja sitä edustava Tuike Finland olivat ryhtyneet alueella laajamittaisiin hakkuisiin ilman ympäristövaikutusten arviointia. Ympäristö- ja ilmastoministeri Sari Multala (kok) on todennut Iltalehdelle, että LVV:n mukaan hakkuiden käynnistämisessä on rikottu lakia ympäristövaikutusten arvioinnista.

– Ja se on tietysti vakava paikka. Kaikkien Suomessa toimivien yritysten pitää noudattaa lakia ja ympäristövaikutusten arviointi tulee tehdä ennen kuin lähdetään tekemään merkittäviä pysyviä muutoksia, Multala sanoi viime viikon tiistaina.

Googlen toiminnasta Muhoksella on myös tehty tutkintapyyntö poliisille.

Nyt Google sanoo Iltalehdelle toimittamassaan kirjallisessa lausunnossa, että aloitti valmistelutyöt ”perustuen käsitykseemme voimassaolevan lainsäädännön asettamista vaatimuksista”.

Googlen viestintää hoitavan Milttonin toimittamassa lausunnossa yhtiö sanoo, että se on työskennellyt aktiivisesti paikallisten viranomaisten ja asiantuntijoiden kanssa ennen hankealueiden valmistelutöiden aloittamista.

– Samoin kuin muualla maailmassa toteuttamissamme datakeskushankkeissa, tiimimme ovat tehneet laajoja luontoselvityksiä ja ryhtyneet toimenpiteisiin, joilla varmistetaan luontoarvoiltaan arvokkaiden luontoalueiden suojelu, yhtiö kirjoittaa.

– Jatkamme pitkäjänteistä työtämme Suomessa sekä maisemointi- ja luonnon monimuotoisuussuunnitelmiemme toteuttamista. Suunnitelmiin kuuluu puiden istuttaminen 130 hehtaarin alueelle Muhoksella, lausunto jatkuu.

Iltalehti on muiden medioiden tapaan pyytänyt Googlen edustajilta haastattelua, mutta tuloksetta.

Näin selittää maajohtaja

Milttonin toimittamaan lausuntoon on liitetty Googlen maajohtajan Antti Järvisen kirjallinen kommentti.

Järvisen mukaan Google on toiminut Suomessa 15 vuotta ja ”aina pyrkinyt täyttämään tai ylittämään kaavoitukseen, ympäristöön, terveyteen ja turvallisuuteen liittyvät vaatimukset”.

– Vastaanotettuamme LVV:n 6.10. päivätyt kirjeet keskeytimme valmistelutyöt Muhoksen ja Kajaanin hankealueilla ja toimitimme LVV:lle sen pyytämän virallisen vastineen, Järvinen sanoo kommentissa.

– Noudatamme LVV:n kehotuksia ja muita menettelyjä täysimääräisesti, ja mahdolliset puutteet toiminnan vaatimustenmukaisuudessa ovat vastoin tarkoitustamme. Haluamme jatkaa aktiivista ja avointa vuoropuhelua viranomaisten kanssa vahvistaaksemme yhteistyötämme Suomen ja paikallisten kumppaneidemme kanssa, maajohtaja jatkaa.

Olet saattanut jäädä paitsi