Tanska päätti tuplata varusmiespalvelusajan pituuden, kertoo uutistoimisto Reuters. Asepalvelusaika on nyt 11 kuukautta aiemman neljän kuukauden sijaan.
Tanskan päätöksen taustalla on koventunut maailman tilanne: Ukrainan sota ja Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin esittämät vaatimukset Tanskalle kuuluvan Grönlannin haltuun ottamisesta.
Uusilla sotilailla on edessään ensin viisi kuukautta harjoittelua. Sen jälkeen he palvelevat puoli vuotta erilaisissa operatiivisissa tehtävissä Tanskan puolustusvoimissa.
Varusmiehet kertovat
Tanskan yleisradioyhtiö DR kysyi nuorten asepalveluksen aloittaneiden mielipiteitä.
– Kun kuuntelen kavereitani, jotka ovat aiemmin olleet palveluksessa, asevelvollisuus on tuntunut melko kaukaiselta todellisuudesta, eikä yhtä vakavalta, maanantaina asepalveluksen aloittanut Emil Græsborg sanoo.
– Uskon, että maailma, jossa nyt elämme, saa meidät suhtautumaan asiaan vakavammin.
Helmikuussa aloittanut Jesper Hansen oli osa pientä ryhmää, joka pääsi etuajassa kokeilemaan pidempää asepalvelusta. Hansenin mielestä pidempi palvelusaika on hyödyksi.
– En oikein usko, että neljässä kuukaudessa voi oppia tarpeeksi.
Maanantaina uudessa pidennetyssä asepalveluksessa aloitti noin 1 000 nuorta tanskalaista. Heidän joukossaan on myös Tanskan prinsessa Isabella, kertoo TV2.