Tunteet kuumenivat Paraguayn tähtimaalivahdin Orlando Gillin ja Ranskan maalikuninkaan Kylian Mbappén välillä sunnuntain vastaisena yönä pelatussa jalkapallon MM-ottelussa.
Paraguay oli pelannut koko ottelun härskisti ja potkinut toistuvasti ranskalaisia jalkoihin. Eteläamerikkalaiset eivät kuitenkaan saaneet edes varoituksia, kun taas ranskalaisille tuli yhteensä kolme keltaista korttia.
Ottelun päätyttyä Gill yritti ojentaa kätensä Mbappélle onnitellakseen tätä, mutta ranskalaistähti sivuutti eleen kokonaan. Mbappén käytöksestä tuohtuneena maalivahti viskaisi pallon hyökkääjän selkään.
– Yritin kätellä häntä, mutta menetin malttini, kun hän ei kiinnittänyt minuun mitään huomiota, Gill kertoi NDTV:n mukaan, kun häneltä kysyttiin tilanteesta.
– Siinä kaikki, mitä minä tein. Sen jälkeen rauhoituin.
Mbappé teki ottelun ainoan maalin rangaistuspotkusta, joka annettiin selvästä rikkeestä videotarkastuksen jälkeen. Ranska eteni puolivälieriin 1–0-voitolla, kun taas Paraguayn turnaus päättyi.