Urheilu

Topi Raitanen avoimena vaikeista vuosista – Näin hän ajattelee uransa jatkosta

Topi Raitanen avoimena vaikeista vuosista – Näin hän ajattelee uransa jatkosta

– Ei niin hyvää mitä ennen Espoota, mutta riittävän hyvä, että pääsee starttaamaan.

Näin estejuoksija Topi Raitanen kuvailee nilkkansa tilannetta perjantaina Ruotsi-ottelun mediatilaisuudessa. Hän myöntää, että jalassa on tuntemuksia, mutta ne eivät estä osallistumista.

Raitanen teki viime viikolla paluun estejuoksun pariin kahden vuoden tauon jälkeen. Vuoden 2022 Euroopan mestari on kilpaillut tänä kesänä kahdesti, viime viikolla Espoossa 3 000 metrin esteissä ja heinäkuussa Joensuussa 800 metrillä.

Viime kesänä tilille kertyi yksi maantiekilpailu.

– Tiesin, että mikäli valinta tänne olisi mahdollista niin joku startti on juostava. Se oli Espoossa ja meni hyvin. Nyt toivon, että saisi ehjän vedon.

Vaikeat vuodet ovat olleet raskaita myös henkisesti. Pitkä loukkaantuminen on syönyt Euroopan mestarin itsevarmuutta.

– Vähän semmosta henkistä kamppailua, että miten suhtautuu näihin startteihin. Miten osaa nauttia kilpailusta kun tietää, ettei ole siinä vireessä missä voisi ja pitäisi olla? Sellaista urheilijana kasvamista, Raitanen pohtii ja jatkaa:

– Totta kai on ollut tiukkojakin vaiheita, ne ovat tässä tilanteessa ihan inhimillisiä. Mutta silleen mieli ollut kirkkaana, että haluaa tehdä kuntoutusprosessin mahdollisimman hyvin.

Jos tällä kaudella ei olisi kertynyt yhtään estekisaa, olisi tulevaisuus urheilijana näyttäytynyt huomattavasti epävarmemmalta.

– Olisi varmasti ollut tiukempi paikka, että miten koko uran jatkonkin kannalta käy. Eihän sitä koskaan tiedä, onko se sunnuntaina viimeinen kisa vai ei. Aika näyttää.

Miesten 3 000 metrin esteet on ohjelmassa sunnuntaina hieman kolmen jälkeen iltapäivällä. Raitasen tavoite on ruotsalaisten voittamisen lisäksi näyttää itselleen, ja sitä kautta saada uskoa omaan tekemiseen tulevalle talvelle.

Elämä urheilijana kipujen kanssa ei ole ollut helppoa. Tukea ovat antaneet perhe ja valmentaja Janne Ukonmaanaho. Raitaselle ja tämän puolisolle syntyi viime syksyllä esikoinen, joka on tuonut muuta ajateltavaa jalan kuntouttamisen ohelle.

– On saanut tai joutunut olemaan enemmän kotona, mistä suunnasta sitä haluaakaan katsoa. Olen pystynyt olemaan enemmän perheen kanssa. Normitilanteessa olisin ollut enemmän ulkomailla. Se on tuonut perspektiiviä elämään.

Raitanen kertoo, että tavoitteet ovat edelleen kovat. Piirinmestaruudet tai yksittäiset Ruotsi-ottelun voitot eivät kiinnosta.

– Sitten kun tulee tunne, etten pysty juosta kovempaa niin kyllä sitten keksin muutakin tekemistä elämässä. Jos se usko omaan tekemiseen katoaa, niin sitten varmaan pitää lopettaa.

Olet saattanut jäädä paitsi