Voice of Freedom Повна версія

Trump uhkaa iskeä

· Main news

USA:n presidentti Donald Trump sanoi viime yönä Fox Newsille, että keskustelut Iranin kanssa sodan lopettamiseksi etenevät hyvin. 48 tunnin sisällä ehkä kuullaan lisää, hän lupaili.

Iran oli aiemmin kiistänyt väitteet, että neuvotteluja olisi edes käynnissä.

Tilannetta on vaikea tulkita, mutta neuvottelut ovat joka tapauksessa eriytyneet kaksille raiteille, totesi poliittisen historian tutkija Timo R. Stewart Talousaamun lähetyksessä.

– Siellä ovat käynnissä Iranin ja Omanin väliset neuvottelut, jossa katsotaan järjestelyjä Hormuzinsalmen liikenteen avaamiseksi ja väylien käyttöön. Sen lisäksi on tämä laajempi sota ja siihen liittyvä sopimus, joka on Iranin ja Yhdysvaltojen välinen asia.

Jo viiteen kuukauteen venyneen kriisin aikana Trumpin lausunnot ovat poukkoilleet puolelta toiselle. Viikonloppuna Trump sanoi olleensa valmis iskemään Iraniin kovemmin kuin koskaan. Tämä uhkaus peruttiin pian, mutta tiistaina presidentti uhkasi jälleen iskuilla, ellei Persianlahden tärkeää meriväylää avata. Sama uhkaus kuultiin myös keskiviikkona.

– Välillä uhataan sivilisaation tuhoamisella ja ties millä. Kuitenkin on aina palattu neuvotteluihin, välillä isketty ja näin edespäin. Trumpin ylisanat alkavat hiljalleen menettää uskottavuuttaan, Stewart pohti.

– Mutta joku keskustelu tässä on käynnissä ja voi olla, että siitä saadaan tosiaan piankin uutisia, jos Oman ja Iran pääsevät sopuun väyläjärjestelyistä.

Yhdysvalloilla on pelissä paljon arvovaltaa, hän tuumi. Iran käyttää Hormuzinsalmea vipuvartena.

– Trumpin saavutus olisi tässä nyt se, että päästäisiin palaamaan tilanteeseen, joka vallitsi ennen kuin hän aloitti tämän huonosti harkitun sotansa.

Hormuzinsalmen vanhalta väylältä pitää vielä raivata miinoja, joten käytössä on ollut pohjoinen, Iranin rannikkoa lähellä kulkeva väylä sekä eteläinen, Omanin rannikon väylä. Sopua haetaan siitä, että laivat menisivät sisään Iranin läheltä ja tulisivat ulos Omanin läheltä, ja molemmat maat keräävät maksun.

– Tämä on hankala kysymys, sillä tullien kerääminen kansainväliseltä meriväylältä ei ole sellainen asia, mitä halutaan yleiseksi käytännöksi maailmassa. Nyt on puhuttu jostakin ympäristömaksusta ja muista, katsotaan mitä sieltä tulee.

Trump yrittää siis uhkauksillaan saada osapuolet sopimukseen salmen liikenteestä.

– En tiedä kuinka hyödyllistä ja uskottavaa se on. Sinänsä kaikilla on intressi, että se (salmi) aukeaa, kaikki haluavat että kauppa käy.

Eri skenaarioita

Iranin ja USA:n väliset neuvottelut, joissa on tarkoitus sopia muun muassa ydinohjelmasta, venyvät varmasti syksylle, Stewart arvioi.

Parhaassa skenaariossa Iranin pommittaminen loppuisi eikä sodasta muodostuisi sellaista ennakkotapausta, jossa maat muualla voisivat ryhtyä kiristämään kansainvälisiä meriväyliä Iranin tapaan, hän pohti.

– Huonoin skenaario on varmaan se, että neuvottelut menevät niin huonosti, että Yhdysvallat katsoo itselleen edullisimmaksi aloittaa iskut uudestaan.

Sota on alueellistunut entistä vahvemmin, kun USA:n liittolaiset Lähi-idässä ovat olleet siinä suoraan mukana. Iranilla on mahdollisuus laajentaa konfliktia myös Punaisellemerelle, jossa Jemenin huthit ovat sulkeneet Bab el-Mandebin tärkeä väylää.

– Tällainen täysimittainen alueellinen sota on myös siellä skenaarioiden huonoimmassa päässä.

Keskimmäinen skenaario olisi sitten tätä puoli vuotta nähtyä ”vatuleeraamista”, Stewart sanoi.

Ennen USA:n välivaaleja Trump halunnee kuitenkin päästä kertomaan, että kriisiin on jonkinlainen ratkaisu tullut, hän jatkoi.

– Mutta paluuta siihen, mitä oli ennen sotaa, ja että olisi joku ratkaisu Iranin ydinohjelman kanssa, niin siinä kestää aika kauan.

Katso haastattelu ja lähetys kokonaan tästä: