Voice of Freedom Повна версія

Trumpilla taas ostohousut jalassa: Nämä saaret hän haluaa seuraavaksi

· Main news

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump havittelee Chagossaaria, kertoo brittilehti The Telegraph.

Intian valtameressä sijaitseva saariryhmä on ollut Britannian hallussa 1800-luvulta lähtien. 1960-luvulta asti jatkuneen monivaiheisen väännön jälkeen Britannian pääministeri Keir Starmer on suunnitellut luovuttavansa saaret Mauritiuksen alaisuuteen.

Starmerin suunnitelmassa Britannia saisi kuitenkin edelleen hallita Diego Garcian saarta, jossa sijaitsee Yhdysvaltain laivastotukikohta. Britannia on suunnitellut maksavansa noin 40,5 miljardia euroa vuokratakseen saaren 99 vuodeksi.

Britannian saarisopimus suututti Valkoisen talon

Valkoinen talo ei ole tyytyväinen Starmerin sopimukseen, The Telegraph kertoo. Lehden tavoittaman yhdysvaltalaisvirkamiehen mukaan Trump haluaa ottaa saaren haltuunsa.

Valtiovarainministeri Scott Bessent on ehdottanut ratkaisuksi saarien ostamista.

Pikkusaarilla strateginen merkitys

Valkoisen talon kiinnostus Chagossaaria kohtaan johtuu samankaltaisista syistä kuin Trumpin pitkäaikainen kiinnostus Grönlannin hallitsemisesta, eli maan turvallisuus.

Mauritius on Iranin ja Kiinan liittolainen. Yhdysvaltalaisviranomaisten mukaan Valkoisessa talossa pelätään, että Chagossaaret antaisivat Yhdysvaltain vihollisille uusia mahdollisuuksia vakoilla maata.

Diego Garcian tukikohta voisi osoittautua tärkeäksi Yhdysvaltain mahdollisissa toimissa Irania vastaan.

– Jos Iran ei tee sopimusta, Yhdysvaltojen täytyy ehkä käyttää Diego Garciaa [...] estääkseen mahdollisen hyökkäyksen erittäin epävakaan ja vaarallisen hallinnon taholta, Trump kommentoi jo helmikuussa.

The Telegraphin haastattelussa brittien varapääministeri David Lammyn entinen erityisavustaja kertoo Diego Garcian saarella olevan myös huippusalaisia brittien toimitiloja.

Kansainvälinen tuomioistuin on kehottanut Britanniaa antamaan saaret Mauritiukselle.

Yhdysvaltain pitäisi siis antaa Britannian luopua saarista, ja yrittää sitten tehdä sopimus Mauritiuksen kanssa.