Liittovaltion tuomari kumosi perjantaina Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin hallinnon tammikuussa asettaman viisumikiellon.
Asiasta kertoo muun muassa The Washington Post.
Yhdysvaltain ulkoministeriö ilmoitti vuoden alussa keskeyttävänsä maahanmuuttoviisumien myöntämisen 75 eri maan kansalaisille.
Viisumien jäädyttäminen oli yksi monista tavoista, joilla ulkoministeriö on pyrkinyt rajoittamaan maahanmuuttoa Yhdysvaltoihin viime kuukausina.
Päätöksen tavoitteena oli estää maahantulo sellaisilta ihmisiltä, jotka ”käyttäisivät sosiaaliavustuksia ja etuuksia”.
Tuomari Jeannette Vargas linjasi päätöksessään, että kielto oli lainvastainen ja maan ulkoministeri Marco Rubion lakisääteisen toimivallan ulkopuolella.
Vargaksen mukaan käytännössä yhdysvaltalaisviranomaisia käskettiin hylkäämään hakijoiden viisumit pelkästään heidän lähtömaansa perusteella, vaikka heillä olisi edellytykset elättää itsensä.
75 maahan lukeutuivat muun muassa Brasilia, Kolumbia, Haiti, Somalia ja Venäjä. Maiden joukossa oli myös lukuisia Yhdysvaltain kumppaneita, kuten Jordania, Egypti ja Georgia.
Ulkoministeriö laati listan maista talousneuvonantajien tietojen perusteella. Listalle valittiin maita, joissa yli 30 prosenttia maahanmuuttajien kotitalouksista sai jonkinlaista tukea.
Ulkoministeriön tammikuinen linjaus ei vaikuttanut viisumeihin, jotka oli jo myönnetty.