Pääuutiset

Tutkijat varoittavat: Putin saattaa kostaa jopa ydinasein

Tutkijat varoittavat: Putin saattaa kostaa jopa ydinasein

Venäjän talouden analysointiin erikoistuneen ex-oligarkki ja Putin-kriitikko Mihail Hodorkovskin perustaman New Eurasian Strategies Centren (NEST) tutkijat arvioivat tuoreessa raportissa Ukrainan kääntäneen koko sodan kulun viime viikkoina lähes täydellisesti.

Taustalla on etenkin Ukrainan etulyöntiasema droonisodassa. Maa on kevään aikana tehnyt massiivisia iskuja muun muassa Venäjän energiainfrastruktuuriin. Lisäksi Ukrainan armeija iski viime keskiviikkona Pietarin alueelle samaan aikaan, kun kaupungissa alkoi presidentti Vladimir Putinin isännöimä talousfoorumi.

NEST:n tutkijat ennakoivat, että Venäjältä on tulossa voimakas vastareaktio. Putin voisi heidän mukaansa eskaloida sotaa kolmella eri tavalla.

Ensimmäinen olisi laajamittainen ilmaisku johonkin Ukrainalle tärkeään kohteeseen. Siviilikohteiden kuten koulujen ja sairaaloiden lisäksi tutkijat nostavat esiin sellaiset puolustusteollisuuden kohteet, joissa suunnitellaan, ohjelmoidaan tai rakennetaan drooneja.

– Liikenneyhteydet ja poliittisesti merkittävät paikat ovat myös erityisen haavoittuvia. Tällaisten iskujen ensisijainen tavoite on psykologisen paineen kohdistaminen Ukrainaan, NEST ennakoi raportissa.

Ydinaseuhka

Toinen mahdollinen eskalaation muoto olisi lisätä painetta Eurooppaan. Tutkijat muistuttavat, että Kremlin tavoitteena on saada eurooppalaiset tuntemaan kasvavaa turvattomuutta ja siten painostamaan hallituksiaan vähentämään Ukrainalle annettavaa apua ja etäännyttämään itseään konfliktista. Tässä vaihtoehdossa Baltian maat ja niiden naapurit ovat NEST:n mukaan todennäköisimpiä kohteita.

Kolmantena vaihtoehtona tutkijat pitävät ydinaseuhkaa.

– Viime kuukausina Venäjä on järjestänyt yhdessä Valko-Venäjän kanssa laajamittaisia sotaharjoituksia, joiden aikana joillekin yksiköille on tiettävästi annettu ydinaseita, samalla kun useat virkamiehet ovat käyttäneet yhä voimakkaampaa retoriikkaa ydinaseiden mahdollisesta käytöstä. Venäläiset analyytikot ja propagandistit ovat myös aktiivisesti keskustelleet ydiniskujen mahdollisuudesta, myös Eurooppaa vastaan, he muistuttavat.

Riippumatta siitä, minkä eskalaatiomuodon Putin valitsee, sodan seuraavaa vaihetta leimaa NEST:n mukaan todennäköisesti Venäjän siviilikohteisiin kohdistuvien hyökkäysten lisääntyminen ja kasvava paine Eurooppaan.

– Taloudellisten vaikeuksien, laskevien kannatuslukujen ja eliitin kasvavan tyytymättömyyden keskellä Putin etsii sellaista ulospääsyä sodasta, joka voidaan esittää voittona ja jota voidaan käyttää kotimaisen poliittisen status quon vahvistamiseen. Tässä mielessä eskalaatio on keino sekä vahvistaa Venäjän neuvotteluasemaa että voittaa sotilaallinen umpikuja.

Olet saattanut jäädä paitsi