Laivojen eväskäytännöt ovat herättäneet ihmetystä.
Pienellä budjetilla matkustanut Juuso, 37, kertoo Iltalehdelle karusta tapauksesta, jolloin häneltä vietiin matkaeväät pois ennen kuin hän ehti edes astua laivaan.
Mies oli kesällä 2024 ystävänsä kanssa Viking Linen Helsinki–Tukholma-risteilyllä.
Ystävykset olivat hakeneet ennen laivaan astumista eväät ravintolasta. Eväät olivat luontevampi vaihtoehto, sillä Juuson taloustilanne oli tiukka ja hänen matkaseuralaisellaan oli ruokarajoitteita.
Juuso kertoo, että ennen laivaan nousua turvamieheltä näyttävä työntekijä pysäytti ystävykset ja käski heitä heittämään pois valkoisessa muovipussissa olleet eväät.
– Se tuntui todella oudolta, ja ei ole ikinä mitään tuollaista ollut, kun olen käynyt laivalla.
Iltalehti on nähnyt todisteen Juuson matkasta.
Miehestä tilanne tuntui siltä kuin hän olisi kantanut mukanaan jotakin laitonta. Juuson mukaan työntekijä ei pahoitellut asiaa, eikä Juuso ehtinyt hämmennyksissään sanoa mitään vastaan.
– Kyllä se ärsytti, kun pienellä budjetilla lähdettiin.
Pois heitetyt eväät maksoivat Juuson mukaan 30 euroa. Lopulta ystävykset päätyivät ostamaan ruoat laivalta.
Iltalehden kyselyyn vastanneet lukijat pohtivat myös, miten eväsrajoitukset vaikuttavat esimerkiksi diabeetikkoihin.
Näin kommentoi Viking Line
Viking Linen järjestyssääntöjen mukaan risteilymatkustajat eivät saa tuoda elintarvikkeita laivalle ilman erillistä lupaa. Poikkeuksena ovat vauvanruoat ja ruoka-aineallergikoiden tarvitsemat erikoisruoat.
Viking Linen viestintäjohtajan Johanna Boijer-Svahnströmin mukaan myös esimerkiksi diabeetikot saavat ottaa eväitä mukaan laivaan.
– Jos pystyy näyttämään, että on diabetes, on ok.
Sama pätee esimerkiksi vaikeaan laktoosi-intoleranssiin.
Viestintäjohtaja kertoo, että niin diabetes, keliakia kuin muutkin allergiat ja poikkeukset tulee pystyä todistamaan. Kaikista erityisruokavalioista on myös hyvä ilmoittaa yhtiölle etukäteen.
Boijer-Svahnström ei tarkenna, millä tavoin sairaus tai allergia tulee todistaa ja vaaditaanko tähän esimerkiksi lääkärinlausuntoa.
– Pitäisi jollakin tavalla pystyä todistamaan.
Hän ei myöskään usko, että tällaisissa tapauksissa olisi rajoitteita sille, millaisia ruokatarvikkeita saa ottaa mukaan laivalle.
Syyt
Boijer-Svahnström kertoo, että elintarvikesäännön takana ovat hygienia- ja turvallisuussyyt sekä asiakkaiden viihtyvyys.
– Hytit ovat aika pienet, siellä ei ole mitään ruokailutiloja. Emme halua, että siellä esimerkiksi on jotakin sotkuisia kastikkeita kokolattiamatolla ja hytti joudutaan poistamaan varausjärjestelmästä.
– Hyteissä ei välttämättä ole myöskään jääkaappeja, joissa pystyisi pitämään elintarvikkeita kylminä. Emme toivo mahatauteja laivoillemme. Me haluamme, että pystymme kontrolloimaan, mitä laivoilla syödään.
Ilta-Sanomat uutisoi sunnuntaina tapauksesta, jossa lapsiperheen eväät heitettiin roskiin. Boijer-Svahnström sanoo, että tapauksen myötä yhtiön täytyy keskustella asiasta ja tarkastaa, että kommunikaatio toimii.
Hän viittaa siihen, ettei terminaaleissa välttämättä ole aina yhtiön omaa henkilökuntaa, vaan töitä tekevät myös ulkopuoliset turvallisuushenkilöt.