Urheilu

Kirja: Kimi Räikkönen kantoi 500 euron seteleitä Alepan muovikassissa – Portsarin ilme muuttui välittömästi

Kirja: Kimi Räikkönen kantoi 500 euron seteleitä Alepan muovikassissa – Portsarin ilme muuttui välittömästi

Pekka Vehkonen joutui päättämään ammattilaisuransa vain 28-vuotiaana hengenvaaralliseen onnettomuuteen Unadillan radalla Yhdysvalloissa.

– Ei jumalauta, nyt mä halvaannun. Ennusteet ovat niin huonot, Vehkonen muistelee tuoreessa Nita Korhosen kirjoittamassa elämäkerrassa Radalla (Alfamer).

Lääkärien arvion mukaan vain muutaman tunnin lisäviivyttely olisi tarkoittanut vääjäämättä, ettei Vehkonen olisi enää koskaan kävellyt.

– Muistan ajatelleeni, että jos tästä selviän, en aio enää murehtia ihan jokaista pikkuasiaa, hän sanoo kirjassa.

Eikä Vehkonen todellakaan murehtinut. Kirjassa käy hyvin ilmi, miten hän suorastaan syöksyi innolla uuteen elämänvaiheeseen.

Kun neljä vuotta kestänyt parisuhde päättyi 1990-luvun lopulla, Vehkonen halusi ostaa itselleen ”erolahjan”.

Vuoden 1985 125-kuutioisten maailmanmestari osti aiemmin Suomen presidentin käytössä olleen Agusta-Bell 206 -helikopterin.

Eräällä Lapin-reissulla voimakas vastatuuli pääsi yllättämään, ja kopterista uhkasi loppua kerosiini jo ennen Tikkakosken tankkauspaikkaa.

Vehkonen päättikin laskeutua keskisuomalaisen Esson pihalle.

– Otetaan tuosta vähän dieseliä, kuski totesi.

Korhonen tiivistää Radalla-kirjassa, että episodi kuvaa hyvin Vehkosen asennetta.

– Asioita ei juuri suunniteltu liian pitkälle eteenpäin. Tärkeintä oli, että oli hauskaa, hän kirjoittaa.

Kimin kanssa Tallinnaan

Vehkonen ystävystyi käytännössä kaikkien suomalaisten moottoriurheilutähtien (ja Teemu Selänteen) kanssa. Hurjimmat seikkailut koettiin tietenkin erään espoolaisen F1-sankarin kanssa.

– Pekka, Kimi (Räikkönen) ja pari muuta kaveria lähtivät Pekan veneellä Tallinnaan. Matkalla he pysähtyivät Porkkalaan Kimin kotitalolle, jossa mies veti kassakaapista Alepan muovikassiin nipun viisisatasia mukaan reissurahaksi.

Tallinnassa vähän rähjäinen poikaporukka koki kuitenkin pettymyksen. Paikallisen yökerhon ovimies kertoi paikan olevan täysi.

– Kimi kaivoi kassiaan ja löi pinon viisisatasia portsarin kouraan.

Temppu toimi, ja paikasta löytyikin pöytä koko seurueelle.

Tänä päivänä 62-vuotias Vehkonen on edelleen aktiivi moottoriurheilun kulisseissa. Hänen vuosittaiset reissunsa Monacon F1-kisaan ovat jo rikkoutumaton perinne.

Esimerkiksi ensi keväänä Vehkonen on saanut satamasta paraatipaikan 143-jalkaiselle Irama-jahdille, jonne hän kuljettaa suomalaisia asiakkaitaan nauttimaan F1-tunnelmasta.

– En ole enää niin tiukasti kiinni työelämässä, vaan haluan enemmän nautiskella elämästä hyvien ystävien ja läheisten kanssa.

– Syön tällä hetkellä tarkoituksella terveellisesti, että pysyn hyvässä kunnossa ja pystyn nauttimaan loppuelämästä, Vehkonen sanoo kirjassa.

Jutun sitaatit ovat Alfamerin kustantamasta Radalla-kirjasta.

Olet saattanut jäädä paitsi