Uhkaava tilanne avaruudessa – Nasa käynnisti operaation
Yhdysvaltojen ilmailu- ja avaruushallintovirasto Nasa on aloittanut kunnianhimoisen operaation pelastaakseen teleskoopin, joka uhkaa pudota maan pinnalle. Asiasta kertoo Britannian yleisradio BBC.
Kyseinen Swift-teleskooppi tutkii gammapurkauksia, jotka ovat avaruuden voimakkaimpia räjähdysten joukossa. Näitä syntyy, kun valtavat tähdet kuolevat.
Teleskooppi uhkaa pudota Maahan muutaman kuukauden kuluessa. Pelastusoperaatio aloitettiin perjantaina. Robottihuoltoalus Linkin on määrä ottaa teleskoopista kiinni robottikäsillään ja nostaa teleskooppi takaisin turvalliselle korkeudelle.
Avaruustutkija Simeon Barberin mukaan vastaavaa ei ole koskaan aiemmin yritetty, ja kyse on ”korkean riskin” operaatiosta. Monen palasen pitää loksahtaa yhteen, jotta operaatio voisi onnistua.
– Mutta Nasa pitää sitä selvästi kokeilemisen arvoisena. Myös tiedeyhteisö suhtautuu hankkeeseen toiveikkaasti, sillä Swift on tärkeä avaruusteleskooppi, jonka avulla voidaan tutkia erittäin suurienergisiä ilmiöitä, joihin meillä ei ole muita tutkimuskeinoja.
Swift-teleskooppi putoaa, koska Auringon lisääntynyt aktiivisuus on laajentanut Maan ilmakehää, ja se osuu nyt Swiftiin.
Satelliitit putoavat jatkuvasti kohti maata ja palavat matkalla, mutta Swift yritetään pelastaa, koska se on erityinen. Swiftin avulla tutkijat voivat kurkistaa universumin alkuvaiheisiin.