Ukrainan iskujen aiheuttama bensapula iskee jo Venäjän Karjalaan: tunteet kuumenevat tuntien jonossa
Venäjän Karjalassa bensaa on joutunut jonottamaan jopa viisi tuntia, kertoo paikallinen media.
Juttu tiivistettynä
Ukrainan iskut Venäjän öljynjalostamoihin ovat johtaneet bensapulaan myös Suomen lähialueilla.
Karjalan tasavallassa bensaa on joutunut jonottamaan jopa viisi tuntia, kertoo PTZ govorit -verkkosivusto. Pahin bensapula on ollut Puudožin piirissä Äänisen rannalla tasavallan itäosassa, mutta bensa-asemia on suljettu myös tasavallan pääkaupungissa Petroskoissa.
Sivuston mukaan bensajonot Petroskoissa ovat ”massiivisia”. Jonottajien tunteet ovat kuumentuneet kiivaaksi sanailuksi, koska ambulanssit on päästetty tankkaamaan jonon ohi.
Pohjoisempana Murmanskin alueella ”tilanne on vaikea, mutta hallinnassa”, kertoo bensapulasta apulaiskuvernööri Ksenia Zinatullina Nord News -verkkosivustolle.
Hänen mukaansa suurten ketjujen huoltoasemilla on tarjolla kaikkia polttoainelaatuja, mutta ne rajoittavat myyntiä 20–60 litraan asiakasta kohti. Useimmat huoltoasemat joko rajoittavat tai ovat kokonaan kieltäneet bensan ja dieselin myynnin kanistereihin.
Nord Newsin mukaan Murmanskin huoltoasemia on myös ajoittain suljettu.
Varuskunnastaan tunnetussa Alakurtissa bensaa ei ole ollut Nord Newsin mukaan tarjolla enää pitkään aikaan. Yle kertoi alueen bensapulasta kesäkuun alussa.
Somessa irvaillaan bensapumpun valtaajille
Bensan saatavuudesta ja hinnasta keskustellaan paljon sosiaalisessa mediassa. Esimerkiksi Petroskoin alueella liikenneonnettomuuksiin keskittyvässä VK-ryhmässä raportoidaan, että Venäjällä tavallisen 92-oktaanisen bensiinin litrahinta on nyt noin sata ruplaa eli 1,13 euroa.
Petroskoin seudulla sosiaalisen median keskusteluihin osallistuvat syyttävät bensapulasta sekä huoltoasemia, paikallisviranomaisia että toisiaan – koska bensaa riittäisi useammalle, jos sitä ei hamstrattaisi varastoon.
Bensapula on synnyttänyt sosiaalisessa mediassa meemejä.
Pietarissa ei keskustelijoiden mukaan ole pulaa bensasta eikä sen hinta ole noussut. Viranomaiset ovat kuitenkin myöntäneet, että bensatoimitukset Pietarin alueen huoltoasemille ovat hidastuneet.
Mediazona-sivuston viime perjantaina julkaiseman selvityksen mukaan bensiinin myyntiä rajoitetaan nyt 56 eri alueella Venäjällä. Käytännössä se tarkoittaa, että pulaa bensasta on jo kahdella kolmasosalla Venäjän alueista.
Venäjän presidentti Vladimir Putin myönsi viime viikonloppuna ensimmäistä kertaa julkisuudessa, että Ukrainan iskut ovat aiheuttaneet pulaa polttoaineista. Hänen mielestään ongelma ei kuitenkaan ole kriittinen.