Urheilu

Uskomaton näky EM-kisoissa

Uskomaton näky EM-kisoissa

Vettä, tuulta ja viileitä öitä.

Sellaista se monesti on Iso-Britanniassa tähän aikaan vuodesta.

– Tämä kesä on ollut uskomaton. Tuntuu, että olemme läkähtyneet toukokuusta alkaen, yhdysvaltalaisen kahvilaketjun työntekijä Jodie kertoo yleisurheilun EM-kisapaikkakunnalla Birminghamissa.

Vuosi 2026 on ollut ensimmäinen kerta Iso-Britannian säätilastohistoriassa, kun 35 asteen raja on ylittynyt sekä touko-, kesä- että heinäkuussa.

Kesäkuun loppupuolella kuningaskunnassa mitattiin uusi kesäkuun kaikkien aikojen lämpöennätys. Norfolkissa sijaitsevassa Lingwoodissa elohopea kohosi 38 asteeseen. Myös Birminghamissa tehtiin uusi ennätys: 32 astetta celsiusta.

– Hullu sää. Normaalisti täällä on tähän aikaan vuodesta parikymmentä astetta, mutta nyt ollaan lähempänä 30 astetta, kuvailee birminghamilaisen hotellin vastaanottovirkailija Mark.

– Etenkin yöt ovat olleet käsittämättömän lämpimät. Ei tällaista ole ollut koskaan minun elinaikanani, 58-vuotias paljasjalkainen birminghamilainen lisää.

Helleaalto

Keskimäärin Birminghamissa 1.–15. elokuuta päivän ylin lämpötila on 20–21 astetta ja yön alin lämpötila noin 12 astetta.

Ensi maanantaina alkavien seitsemänpäiväisten EM-kisojen ajaksi Birminghamiin on ennustettu hyvin poikkeuksellista helleaaltoa. Iltalehden käyttämien sääpalveluiden Yr:n, Forecan ja Ilmatieteen laitoksen mukaan päivän ylin lämpötila on 23–33 astetta. Keskiviikosta perjantaihin ennustetaan yli 30 asteen pätsiä. Se on melko paljon sisämaakaupungissa, jossa merituuli ei raikasta ilmaa.

Torstain ja perjantain vastaisina öinä on mahdollista, ettei lämpötila laske alle 20 asteen.

EM-kisakaupunkiin on asetettu helle- ja metsäpalovaroituksia.

Met Officen tilastojen mukaan heinäkuu oli Englannissa ja Walesissa mittaushistorian kuivin ja aurinkoisin.

Näin se vaikuttaa

Yleisurheilijat ovat vuosien 2018–25 arvokisoissa rehkineet aina helteessä. Dohan MM-kisat 2019 oli haastavin koettelemus, kun maantielajit piti järjestää keskiyöllä. Muille kilpailijoille helpotusta toi ilmastoitu Khalifa-stadion.

Birminghamissa EM-finaalit järjestetään ilta-aikaan. Sää saattaa olla jopa ihanteellinen moniin lajeihin.

– Urheilijoille hyvin tervetullut asia, että Birminghamissa on lämmintä. Tavanomainen tilanne Britanniassa on, että sataa vettä, kommentoi kisoja paikan päällä analysoiva Iltalehden yleisurheiluasiantuntija Arto Bryggare.

– Pikajuoksuissa kostea ja lämmin sää on fantastinen. Lihasten lämmittämiseen ei tarvitse tehdä töitä ja kuluttaa energiaa, hän lisää.

Aamupäiväsessioiden karsintakilpailut käydään porottavan auringon alla.

– Ei tilanne ole aamukymmeneltä paha. Puoliltapäivin, kun aurinko on korkeimmillaan, on hankalin paikka. Pitää suojautua ja olla hattu päässä. Nestettä haihtuu rankasti. Karsinta on monelle suomalaiselle stressaava paikka ja jos et ole tottunut lämpöön, stressi kasvaa.

Kestävyysjuoksuihin ja kilpakävelyihin sää on turhan lämmin, mutta ei kauhukoettelemus.

– Menestyneet urheilijat ovat olleet kovissa lämmöissä läpi uran, Bryggare muistuttaa.

Olet saattanut jäädä paitsi